Kun minulla on se vahva, isän kautta tullut sotatraumahöyryveturi, koen tuttua vetoa sellaisiin ajatusjuniin, joiden kylkeen on kirjoitettu isolla; VENÄJÄ, SOTA, UKRAINA, EUROOPPA, NATO! Ja kokemusta on, että niillä junilla pääsee mielen rintamalinjoille juoksuhautoihin asti. Sen olen nyt viikon aikana huomannut, että jos käyttää aikansa tiiviisti uutisten seuraamiseen, niiden ajatusjunien vaunujen ovet vain suurenevat suurenemistaan. Kun alkaa nostaa huolten matkalaukkuja juniin, ei ole ihme, jos ahdistaa!
Kerran testasin puolitoista vuotta, miltä tuntuu elää vailla uutisia. En lukenut tai seurannut sinä aikana yhtään sitä, mitä tapahtuu mediassa, en uutisen uutista.
Loppupuolella kokeiluani istuin yhden ystäväni kanssa aterioimassa ja hän kysyi, että mitä mieltä olen siitä Vanhasen lautakasasta? ”Anteeksi siis mistä? Liittyvätkö Vanhanen ja lautakasa jollain tavalla yhteen”, kysyin? Ystäväni ihmetteli sitä, ettenkö tiedä asiasta? Sitä on kuulema jauhettu mediassa jo pitkän aikaa! Kysyin, että olenko menettänyt jotain, kun en tiedä? Ystäväni alkoi nauraa makeasti sanoen: ”No et todellakaan…”
Mutta mitä tehdä nyt sitten tämän sodan uutisoinnin kanssa? Taisteluihin vievien ajatusjunien vetovoima on valtava! Osa ihmisistä kertoo, että uutisten seuraamiseen on tullut kuin pakkomielle. Miten voisi auttaa ukrainalaisia, jos itse ahdistuu toimintakyvyttömäksi panssareiden jyristessä ylitse?
En tiedä, mikä olisi parasta? Jos voisin ja siihen minulle olisi taloudellista mahdollisuutta, auttaisin… Koen, että tärkeintä ehkä on nyt se, etten hyppää huolijuniin, vaan lähetän rakkauden ajatuksia kärsiville ja pyydän korkeampia Voimia heille avuksi