Tähän alkuun kuvaan ”Rakkaudesta” runoni kirjoitusprosessia:

Oli keskiviikkoaamu, maaliskuun kahdeskymmenesviides, vuonna 2020. Tunsin, miten sanat sisälläni alkoivat heräillä. Etsin runolleni synnytysmusiikkia. 

Juuri sävelet ovat ne, jotka usein avaavat minussa tunteiden kanavan sanojen tulla. Löysin aivan upean kappaleen, niin suloiset sävelet. Runo alkoi löytää sieluansa, virrata sormieni kautta näppäimistölle.

Erityisen ihana oli kirjoittaa sitä kohtaa, jossa lähdin etsimään rakkautta vanhemmiltani, heidän vanhemmiltaan ja heidän ja heidän…

Meistä monia on satutettu. On paljon vaillejäämistä. Tunteiden näkymättömyyteen on kätkeytynyt  häpeää, pelkoa ja vihaa. Mutta ennenkaikkea siellä on surua, paljon surua, satamattomia pilviä. Juuri ne ovat merkki matalapaineesta, masennuksesta.

Tuntui niin hyvältä runoa kirjoittaessani se oivallus, että me voimmekin alkaa kerätä rakkauden hippuja menneiltä sukupolvilta. 

Jokaisessa päivässä muutos on mahdollista. Se kokemus minulla on esimerkiksi Syrjälän Teemun järjestämistä Miesten viikonlopuista. Siellä olemme saaneet tulla nähdyiksi ja kuulluiksi oman tarinamme kanssa juuri sellaisena, kuin mitä olemme. On uskomattoman eheyttävää saada kertoa hyväksyvässä ja myötätuntoisessa ilmapiirissä, mitä kaikkea meille elämässämme on tapahtunut ja miten olemme selvinneet näiden tunteittemme kanssa eteenpäin. Turvallisessa ilmapiirissä tunteet ovat voineet vihdoinkin virrata ilman häpeää. Haavoittuvuuden tunnustamisen kautta on syntynyt voimaantumisen mahdollisuus.

Tarvitsemme sisäisen lapsemme ja toinen toisemme kohtaamiseen mahdollisuuksia. Tämän eristyksen jälkeen on taas niin sitten ihanaa saada oikeesti, kasvoista kasvoihin katsellen, istua ihmisten tunnetarinapiireissä. Ja voi miten paljon, niin paljon kaipaankaan lämpimiä, rakkaiden läheisten ja ystävien halauksia. Silloin, kun ympärillä on läsnäoloa, myötätuntoa, rakautta ja ihmisarvon kunnioitusta, tapahtuu kasvun ihme. Se on niin suuri asia, että se ihan itkettää.

Meidän on mahdollisuus eheytyä sukupolvien haavoista. Parasta, mitä vanhempi voi lapselleen tai lapsilleen antaa, on se, että hän ensin löytää ilon ja rakkauden sydämestään. Jos itseä on satutettu lapsena, silloin rakkauden löytämisen eteen joutuu tekemään paljon tunnetyötä. Sen työn kulminaatiokohta on oman menneisyytensä hyväksyminen ja traumatisoivien kokemusten vetovoimakentästä irtipäästäminen. Juuri siinä kohdassa eniten auttaa ihmisenä olemisen vertaiskokemus, rakastava sydämenlämpöinen yhteys toisiin ihmisiin. Kun sellaisessa atmosfäärissä saa yhteyden sisäiseen lapseensa , tulee kohtaaminen hyvin usein näkyviin parantavina kyyneleinä.

Yksin ollessakin on myös mahdollista saada yhteys siihen pieneen, turvallista aikuista odottavaan sisäiseen lapseen. Kohtaaminen voi syntyä koskettavan kirjan lukemisessa, eheyttävää elokuvaa katsoessa, Ylen ”Kuutta kuvaa” tai muita ihania ohjelmia kuunnellessa. Minun sisälläni kaunis musiikki tai runo sulattaa sydämen huurretta ja jäitä. 

Kyyneleet hoitava, eheyttävä ja parantavat.

Rakkauden löytäminen on mahdollista… tänäänkin

Klikkaat runon taustamusiikki soimaan ensin. Odota säveliä ja sitten napsauta lukemani esitys. Sulje silmäsi. Runon loputtua musiikki lähtee pyörimään ohjelmoituna uudestaan. Anna vielä sävelten, jos pidät niistä, kaikessa rauhassa hoitaa sydäntäsi