Ukko Kärkkäinen 2.5.2004
Tämä runo syntyi työreissullani kuvassa näkyvän suon reunalla.
Olin matkalla kouluttamaan Kemijärvellä pidettävään Työhyvinvointiseminaariin.
Sain yöpyä ystävieni metsäkämpällä Pudasjärven Ervastin kylän takana olevalla erämaa-alueella.
Laitoin kellon herättämään minut aamuyöllä, että saisin aistia rakastamieni lintujen laulua.
Siellä oli aivan ihana konsertti; kurkia, teeriä, hanhia, jänkäkurppia…
Kesken aamuhetken alkoi tämä runo syntyä.
Äänitteen lopussa kuuluva kurki on Lauri Hallikaisen aiemmin taltioima.
Klikkaa ensin musiikki soimaan ja sitten esittämäni runo.
Sulje silmäsi.
Anna sävelten ja sanojen virrata. Kun runo ja kurjen äänet loppuvat, ota itsellesi hetki aikaa ja anna vielä ihanan musiikin kuljettaa sinne, minne sävelet haluavat viedä sinut hetkeksi

Tätä klikkamalla saat kuulumaan runoni:
Tarvitaan sydämiä tämän mielipuolisuuden keskelle, lämpimiä sydämiä. Kaivataan niitä, jotka uskaltavat sanoa ääneen: Me olemme ihmisiä, olemme niitä, joilla tunteet, sellaisia, jotka välillä eksyksissä, uupuneita. Niitä me olemme, väsyneitä tähän jatkuvan kasvun tappavaan tautiin, tähän kvartaalien kiihdytysajoon, ihmisarvon euromuunnoksiin! Tarvitaan niitä, jotka hidastavat askeleita. Pysähtyvät hukassa olevien lasten kohdalle, aineita itseensä tunkevien nuorten, YT:ssä istuvien, liiassa työssä tai työttömyydessä väsyneiden ja yksinäisyyttään sairauksillaan valittavien vanhusten luokse. Nyt tarvitaan ihmisiä, joiden aivoihin ei vielä ole ehditty asentaa mikrosiruja, joita ei vielä ole ehditty ohjelmoida tuottamaan lisää ja lisää ennusteita ylittäviä tilinpäätöksiä. Onko täällä ketään, joka aavistaa jonkin tässä loputtoman kasvun utopiassa olevan pahasti pielessä? Tulkaa tämän aamuisen suon reunaan. Istukaa vaikka tuohon tai tuohon, kannolle tai mättäälle. Täällä elämä kulkee omia polkujaan. Tulkaa katsomaan, tulkaa kuuntelemaan vuosituhansista tarinaa…