“Tuttuus kulkee aina mukana” runoni kirjoitin rakkaan Kira ystävämme syntymäpäiville.
Kiralla on ollut tärkeä merkitys omaksi itseksi kasvamisen polullani. Viime vuosikymmenen alussa Kira pyysi minua mukaan oman rumpunsa vihkimisseremoniaan. En ollut koskaan kokenut vastaavanlaista tilannetta. Etsin voimapaikan ja seremoniassa sytytimme viisi nuotiota, keskelle yhden ja jokaiseen ilmansuuntaan omansa.
Kautta menneiden sukupolvien, ikiaikainen, universaali viisaus on ohjannut ihmisiä. He ovat kunnioittaneet luontoa; Äitimaata. Ihmiset ovat sydämessään tienneet ja tunteneet olevansa yhtä luonnon kanssa.
Silloin, jos ihminen erkaantuu luonnosta, synnyttäjästään, hän voi tehdä ymmärtämättömyydessään mitä tahansa tälle sinivihreälle, uskomattoman kauniille planeetallemme. Sen tähden rakastava luontosuhde on keskeinen osa globaalistakin selviytymistämme.
Tämän runon kirjoittamiseen liittyy omat kipeän syvät elämisenhaasteet, joiden keskellä hahmotin tätä todellisuutta. Oli lopultakin tullut lapsuuteni tunteiden käsittelemisen aika.
Niissä kohdissa, kun vanhat haavat heräräävät eloon ja alkavat vuotaa, on suuri lahja saada tulla myötätunnon lämmössä kuulluksi ja nähdyksi. Rakkaus, lämpö, hellyys ja kunnioitus ovat parhaita sidetarpeita haavoille
Kokemieni lapsuusajan traumojen aiheuttamien oireenmuodostusten parantumisessa on ollut merkittävintä, että olen saanut yhteyden omaan sieluuni. Alkuperäisheimojen tavoin sanoitan eheytymismatkaani juuri sielun sirpaleiden kautta. Tämä linkittyy myös nykyiseen traumainformoituun ajatteluun juuri fragmentoituneen muistin selityksissä. Traumakokemus sirpaloituu implisiittisiksi muistinrakenteiksi.
Hämmästyttävien eheytymiskokemusten jälkeen olen saanut elää rauhassa. “Leirinuotio” kulkee minussa kokoajan mukanani.
Klikkaa kuulumaan runoni ja musiikki. Sulje silmäsi ja anna vaikuttaa. Kun runo päättyy, kuuntele vielä kerran säveliä. Aisti hengitystäsi, tässä ja nyt-hetkeäsi.
Runon taustalla kuuluva mustarastas on ystäväni Jussi Savolaisen äänittämä.
HUOM! Olen kerännyt tämän sivun loppupuolelle sekä Peter Levinen, että David Bercelin näkökulmia traumoista irtipääsemiseen. Niiden lukemiseen vahva suositukseni!
Tätä napasauttamalla saat kuulumaan runoni.
Tietokoneella katsottaessa vieressä ja kännykällä katsoessa alla olevassa kuvassa ylimmäisinä vierekkäin on kuvat viimeisimmästä rummustani. Vasemmanpuoleisessa kuvassa rumpunahka on vielä vaiheessa. Sidoin letittämällä rummun poronnahkaisen kalvon kiinni rumpukehän ympärille. Tämä rumpu on ollut minulle järjestyksessään kolmas. Sen tekemiseen on liittynyt yllättävän vahvoja tunteita! Rumpu on vielä kesken ja se odottaa kädensijaa ja käyttöönottoa.
Ensimmäisen, “Tunnematkarummun”, tein 2010 luvun alkupuolella. Pohjana on tekninen, iso rumpu. Sen etuna on värähtelytaajuuden pysyminen samanlaisena ilmankosteudesta riippumatta. Vävypoikani kuvioi rumpuun Anna-tyttäreni maalaaman teoksen Elämänsaaresta. Itse “tuunasin” rumpuun paljon tunteisiin liittyvää symboliikkaa. Rummun tärkein funktio on ollut purkaa kehosta tunnelukkoja ja vapauttaa ihminen negatiivisten tunteiden vankilasta.
Toisen rummun pohjana olen myös käyttänyt isoa kehärumpua. Tämä sai nimekseen “Voimarumpu”. Vävyni piirtäessä siihen pyytämääni jing-jang symbolia, alkoi hänellä kuvion jälkeen syntyä rummun kalvolle elämänpuu kuvio. Olen rakentanut rummun kehälle, toiselle puolen feminiinisyyden ja toiselle puolen maskuliisuuden tarinaa. Tämänkin rummun tekemiseen liittyi sukupolvien taakkasiirtymiin liittyviä vahvoja tunteita.
Rummuilla on ollut ja on edelleenkin alkuperäisheimokulttuureissa suuri merkitys. Parantamisrituaaleissa on mahdollista kutsua ja hakea traumatisoituneen sielu takaisin. On hyvä, että aihetta tutkitaan. Olisi tärkeää, että “rumpujen viisaus” jossain vaiheessa voitaisiin integroida osaksi esim. psykiatrisia hoitokäytäntöjä. Matka sellaisten hoitojen käyttöönottoon voi kyllä olla vielä pitkä.
Ylläolevan Elämänsaaren kartan piirsi koulutuksiani varten tyttäreni Anna Heikkilä. Hänen miehensä Johannes on kuvioinut alla olevat rumpujen kalvot.
Aikoinaan hakiessani itselleni apua siihen, miten voisin selviytyä traumakokemuksistani, löysin Peter Levinen tärkeän kirjan.
Levine on yksi merkittävimpiä traumatutkijoita. Hän on kirjoittanut klassikoksi tulleen teoksen, “Kun tiikeri herää” (klikkaa lisää tietoa)!
Olen lukenut kirjan moneen kertaan. Koostin koulutuksiini opetusmateriaalia hänen havainnoistaan. Liitän ne teille kaikille luettavaksi tähän alle.
TRE- menetelmä on erittäin toimiva stressin ja traumojen purkamisessa.
Täältä löytyy siitä tietoja: TRE-Finland.
Tässä TRE:stä hyvä artikkeli ja videoklippi.
Ja täältä löytyy aiheesta kirja.
Yle TV1:den “Isien sota” dokumentiin kuvattiin tilanne, jossa TRE:llä tärisen traumoistani vapauteen.
Täältä löytyy hyvä blogisarja “Trauman monet kasvot”:
