Runot
Olen kirjoittanut runoja vuodesta 1989 lähtien.
Näillä kotisivuilla julkaisen kirjoittamaani ja täältä löytyy myös "äänifaileja" runoistani.
Kirjoitusprosessini minulla on seuraavanlainen:
Alan kirjoittamaan, jos jokin tilanne, sana, lause tai musiikkikappale, herättää tunteitani ja alkaa pyöriä mielessäni. Toisinaan sytyke tulee, kun esim. johonkin juhlaan tarvitaan sanoitusta. Aiemmin otin vihon, nykyään istun tietokoneen ääreen. Annan tilaa intuitiolleni ja kuuntelen sydämeni ääntä. Makustelen sanoja tai lauseita ja aistin herkkänä, millä runovirtaus lähtisi liikkeelle. Jotkut runojen alkulauseet olen saanut unessa ja herättyäni olen kirjoittanut koko tekstin.
Oheisessa kuvassa on kirjoittamaani. "Tähän lasken taakkani" omakustanteen puolestaan julkaisin vuonna 1997. Lounais-Suomen syöpäyhdistys antoi minulle apurahan julkaisemista varten... kiitos Kari Ojalalle siitä mahdollisuudesta. Otin kahdentuhannen painoksen. Kirjat alkavat olla lopussa... muutamia on vielä jäljellä.
Video- ja tekstiblogit
Tarkoituksena on tehdä myös videoblogeja tulevaisuudessa. Ne linkittyvät sitten ajallaan tähän.
Kirjoittaminen on ollut itselleni merkittävä kriiseistä selviytymisen keino. Menetelmää on tutkinut mm. psykologi James Pennebaker.
Ks. Terapeuttinen kirjoittaminen
Pääset tästä käsiksi valittuihin runoihini
Runosivulle