Ensimmäiset runoni, taisi olla parikymmentä kappaletta, kirjoitin 1970 luvun lopulla opiskellessani vuoritekniikkaa Lappeenrannassa. Varsinainen kirjoittaminen alkoi keväällä 1989 Oulun yliopistollisessa sairaalassa lasten syöpäosastolla.
Tällä hetkellä runojani saattaa olla lähes kaksikymmentätuhatta. Tarkkaa määrää en ole laskenut? Kuvassa näkyviin vihkoihin olen vuosikymmenien aikana käsinkirjoittanut tekstejäni. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kirjoittanut enimmäkseen tietokoneella, joten tiedostoistakin löytyy melkoinen määrä tekstejä.
Kirjoittamisprosessini on seuraavanlainen. Kun rakastan musiikkia ja kuuntelen sitä paljon, aistin herkällä korvalla sävelten itsessäni herättämiä tunteita. Jos sitten jokin kappale alkaa minussa “resonoida”, aistin silloin erityisen tarkasti “sydäntäni”. Se hetki, kun runosta ensimmäiset sanat syntyvät, on aina yhtä ihmeellinen. Ne sanat ovat suuri lahja, joista sitten alkaa pulputa lisää kuin lähteestä kirkasta vettä.
Olen sydämestäni kiitollinen näistä minulle annetuista runoista. Niitä haluan jakaa sinulle, hyvä tällä sivullani vieraileva
Kun klikkaat alta löytyvien runojeni nimiä, avautuu niistä sinulle kuultavaksi musiikkitaustoilla lausumiani runoja. Niiden linkkien alla kerron vielä hieman lisää runojeni kasvupohjasta.
Hyvää matkaa sanojen ja tunteiden maailmaan.
Tämän runon maailmassa pääset kuuntelmaan itseäsi, tunteitasi, omaa mieltäsi ja sieluasi.
Lapsen asento
Tänä keväänä 2022 yhden runopäivitykseni tein Suomen Nato päätöksen jälkeen toukokuulla. Siinä olevan runon olen kylläkin kirjoittanut muutamia vuosia aiemmin. Sen sisältö on kuitenkin niin ajankohtainen, että ajattelin laitoin sen tänne. “Isäni… minun rakas isäni”, on minulle merkityksellinen runo.
Isäni… minun rakas isäni
Täältä alta löytyy sodan synnyttämien tunteiden sanoitusta. Kirjoitin keväällä 2022 tämän runon. Tästä linkistä löytyy myös Juha Pentikäisen ja minun haastattelu sodan aiheuttamista traumoista ja taakkasiirtymistä.
Kaikista tärkein jäi minulta kertomatta.
“Rakkaudesta” runossani etsin sukupolvien takaa välittämistä.
Rakkaudesta
Miesten viikonloput ovat olleet itselleni tärkeitä. Tämä syntyi aamuisena yönä syvän itkun marinoiden tekstiä.
Rakasta minut hellästi hereille
Monet ovat kertoneet kuunnelleensa “Hän kulkee edelläsi” runon moneen kertaan. Se on mystinen sanoitus etsinnästä.
Alla olevassa runossa on useita tasoja. Yksi niistä on tieto siitä, miten traumoista on mahdollista selviytyä.
Tuttuus kulkee aina mukana
Tämä alla oleva runo on itselleni erityisen tärkeä. Siinä kerrotun prosessin kautta maailmankuvani on laajentunut. Aluksi hämmentyneenä ihmettelin, että voiko tällainen olla oikeesti totta? Nyt tiedän!
Unohduksen verho
Tunturipurojen viisaus on avannut monelle surun polun, myös minulle.
Tunturipurojen viisaus
Täällä kerromme, Inkeri ja Ukko, miten olemme löytäneet runouden. Sivulla saat myös kuulla aiemmin audioina julkaisemattomia runojamme.
Tarinoita Inkerin ja Ukon runopolkujen varrelta
Alla oleva runo syntyi hyvän ystäväni synttäreille. Pohdin auttajan merkitystä ihmisen itsensä löytämisen polulla.
Ja pilvet nauravat…
“Onko se sitä…” runon synty oli todella merkillinen kokemus? Kerron siitä lisää…
Onko se sitä…?
Tämä runo sanoittui yhtäväni väitöstilaisuuden jälkeiseen karonkkaa. Mitä tapahtuu, jos lapsi joutuu elämään perheessä, jossa alkoholismi luo pelon kehän pienen ympärille!
Silloin tiesin tehtäväni
Tämä alla oleva kivulias runo kertoo suomalaisesta miehestä. Samaa ovat myös naiset kokeneet. He tietävät, mitä tarkoittaa kasvatusväkivalta.
Runo kuvaa myös kansallista sotatraumaa ja sen vaikutuksia.
Kirjoittaessani etsin sanoja, millä voisin kertoa myötätunnon ja rakkauden parantavasta voimasta.
Suomalainen mies
Niin… tässä se on. Testamenttini rakkailleni
Pihkan tuoksua
Kun korona levisi, yritin löytää sanoja pandemian herättämiin tunteisiin.
Kello käy
Koskaan ei tiedä, milloin ja missä ja miksi sanat alkavat virtaamaan. Olin yöpynyt metsäkämpällä suonreunassa. Aamulla saivat ajatukseni siivet ja elämän pohdintoni lähtivät purkautumaan sanoiksi.
Tarvitaan sydämiä
Tämä runoni on kaikista rakastetuin. Tuhannet ovat sen kuulleet ja monet muistavat minut lintujen imitoijana. Monesti ojennan tämän runon yllärinä, esimerkiksi Nuuksiossa nuotiolla istuville ihmisille. Tuntuu niin hyvältä mahdollistaa iloa.
Helisee rannat
Runossa etsin vastausta siihen, kenen käsikirjoitusta ihminen elää?
Sen päivän jälkeen
Lopuista täältä löytyvistä runoista ei ole vielä tehty audiotiedostoa.
Metsän tuttu
Tulojuhlat
Tässäpä lopuksi Villen ja miun joulurunoinstallaatio
Syttyisikö silloin tähti taivaalle…
****
Kuvien alta löytyy vielä kuvausta kirjoitusprosessista.
Tässä vähän lisää runojen kasvupohjasta.
Se oli kevät, kun istuin lasten kirurgisella osastolla. Annoin ajatusteni ja tunteitteni virrata punakantiseen vihkooni. Silloin lähtivät sanat liikkeelle, kuin joen jäät keväällä, valtavalla voimalla. Joskus kirjoitin umpijäisenä, tunteiden jumitiloissa, mutta usein tekstiä tuli voimakkaissa tunnekuohuissa… itkin, kirjoitin, itkin ja kirjoitin samalla kertaa molempia. Välillä tunteet tulivat sellaisella voimalla, että kynäni meni kymmenenkin sivun lävitse.
Koko elämäni ajan kasvanut massiivinen emootioiden pato aukesi sisältäni. Olin hukkua! En voinut kuvitella, mitä kaikkea tuntematonta ja ilmaisematonta tunnetta olinkaan kantanut varhaislapsuudestani asti mukanani! Kun aloin kirjoittamaan keväällä 1989, niin jo vuodessa virtasi yli kaksituhatta runoa vihkoihin.
Runojeni teemat vaihtelevat tunteiden syvimmistä syövereistä kepeisiin ja hengittäviin aiheisiin, huumorilla höystettyihin “läppärunoihin”. Tällä hetkellä tuntuu, etten rankimpia runojani tule eläessäni julkaisemaan. Ne jäävät ehkä postuumeiksi, jos joku kuolemani jälkeen sattuu innostumaan tuotannostani.
Luontorunous on yksi teemoistani ja “Helisee rannat” on niistä kuuluisin. Siinä runossani imitoin lintuja. Viime vuosina olen kirjoittanut runoutta myös postmaterialistisesta maailmankuvasta kumpuavasta tietoisuudestani. Tekstiä on virrannut läsnäolon parantavasta voimasta ja sekä tämän näkyvän, että näkymättömien rinnakkaisten todellisuuksien rakenteesta. Osa teksteistä on ihan merkillisiä? Kuin ne olisivat tulleet jostain “kaukaa” päivätietoisuuden rajan takaa, syvältä alitajunnasta, korkeammalta minältä ylitajunnasta, sielusta asti, millä sanoilla lähdettä nyt sitten kuvaakaan?
Kirjallinen ilmaisu on ollut itselleni ehdottomasti tärkein “tunnetyökalupakkini” monista instrumenteista!
Sen avulla olen jäänyt henkiin!
Kiitos sanojen virroille ja kuohuville koskille..,
kiitos,
kiitos,
kiitos…
Tässä alla kolmenkymmenen vuoden takaista tekstiä:
“Ettäkö voisinkin eheytyä,
kasvaa minuksi.
Läpi ahdistuksen,
lukemattomien tuskanlukkojen.
Ihanko totta !
Jäisikö masennus polkuni varrelle kyynelten monumentiksi.
Olisiko se ollutkin kipeän kasvun vaihe,
minuksi tulemisen kohta ?“
