Ensimmäiset runoni, niitä taisi olla parikymmentä kappaletta, kirjoitin 1970 luvun lopulla opiskellessani vuoritekniikkaa Lappeenrannassa. Varsinainen kirjoittaminen alkoi keväällä 1989 Oulun yliopistollisessa sairaalassa lasten syöpäosastolla.
Tällä hetkellä runojani saattaa olla yli kaksikymmentätuhatta. Tarkkaa määrää en ole laskenut? Kuvassa näkyviin vihkoihin olen vuosikymmenien aikana käsinkirjoittanut tekstejäni. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kirjoittanut enimmäkseen tietokoneella, joten tiedostoistakin löytyy iso määrä tekstejä. Tällä hetkellä kirjoitan ensimmäistä romaania. Siinä tutkin postmaterialistisen tieteen paradigman merkitystä sivilisaatiomme selviytymisessä.
Runojen kirjoittamisprosessini on seuraavanlainen. Kun rakastan musiikkia, aistin erityisherkkänä sävelten itsessäni herättämiä tunteita. Se hetki, kun runon ensimmäiset sanat syntyvät, on aina yhtä ihmeellinen. Silloin avautuu sanojen pato virrata. Sukellan jonnekin, välillä tuntuu, kuin toiseen todellisuuteen.
”Tunturipurojen viisaus” on minulle itselleni merkittävä runo (klikkaa nimeä). Saat tuntumaa sanoituksestani.
Näitä kolmea, alempaa linkeistä löytyvää runoa olen ihmetellyt? Mistä sanat ovat tulleet? ”Hän kulkee edelläsi”, ”Unohduksen verho” ja ”Tuttuus kulkee aina mukanasi”. Parin vuoden sisällä on myös syntynyt merkillisiä runoja tästä meidän ajastamme. Niitä en ole vielä laittanut tänne. Yksi kyllä löytyy viimeisimmästä haastattelustani, sen lopusta. Ks. Miehen mieli (Ukko Kärkkäinen).
Haastattelu löytyy myös Spotify:stä.
Mikäli haluat kurkata aivan tuoreen päivitykseni ennen runojeni kuuntelua, niin ne löytyvät kuvineen tämän sivun lopusta. Siinä kerron luovan prosessin eheyttävästä voimasta. Osan teoksista olen tehnyt elämän ja kuoleman reunoilla kulkiessani yli kolmekymmentä vuotta sitten. On kyllä sanottava, että ne ovat järkyttäviä teoksia! En olisi jäänyt henkiin, ellen olisi voinut purkaa sisältäni sitä lapsuuteni miinakenttää, sodantraumaa. Linkitän ne siksi, etten ole ainoa, jolla on tai on ollut traumoista johtuva ahdistus ja masennus.
Tänään saan elää onnellisista aikaa. Enää ei ahdista, eikä masennus pimennä mielenmaisemaa. Olen kiitollinen minulle virtaavista sanoista ja niistä muodostuvista runoista. Toivoa minä haluan jakaa tekstieni kautta sinulle, hyvä tällä sivullani vieraileva
Kun klikkaat alta löytyvien runojeni nimiä, avautuu niistä sinulle kuultavaksi musiikkitaustoilla lausumiani runoja.
(Jos musiikkilinkki ei lataudu ensimmäisellä klikkauksella, niin avaa runo uudestaan. Toisella klikkauksella kyllä avautuu.)
Näiden linkkien alla kerron vielä hieman lisää runojeni kasvupohjasta.
Hyvää matkaa sanojen ja tunteiden maailmaan:
Tästä linkistä löytyy Pielisen Tietäjäpäivillä kesällä 2024 kantaesittämäni runo Kuka kertoisi?
Ensimmäisen kerran kävin terapiassa 1980 luvulla. Alkoi pitkä, itsensä ja tunteittensa etsimisen ja löytämisen matka. Mitä kaikkea olen oppinut saadessani itse terapiaa ja nyt myöhemmin ohjatessani asiakkailleni traumaterapeuttisia prosesseja. Siitä aiheesta sain kirjoittaa runon rakkaalle psykologi ystävällemme.
Läsnäololta tuoksuvaa voidetta.
Täältä alla olevasta linkistä löytyy peräti kolme runoa, Anna -tyttäremme aivan ihana runo Inkeri-äidille, Inkerin runo Turvaverkkoteoksensa synnystä ja minun kirjoittamani runo Inkerin 70 -vuotisjuhlanäyttelyyn neljälle rakkaalle taiteilijalle.
Kolmen sukupolven yhteisnäyttely Juurilta.
Tämä runoni syntyi minulle paljon merkitseville ystävilleni Jussille ja Saaralle heidän häihinsä alkukesästä 2022.
Lempeän rakastava katse
Itseäni on intiaanikulttuurit kiinnostaneet erittäin paljon. Olin kesällä 2022 Neljän Tuulen leirillä ja sielläsyntyi tämä runini.
Runo Neljälle Tuulelle.
Täältä alta löytyy syntymäpäivä runo, jonka tein sielunveljelleni Pentikäisen Antille.
Antti 50 v.
Tämän alla olevan runon kirjoitin rakkaan Kaisa -tyttäreni joogaopettajaryhmälle. Kun itse olen joogannut, niin lemppariasentoni on juuri runoksi nimeämäni.
Lapsen asento
Minua pyydettiin kirjoittamaan runo Yrittäjäkurssin päätösseminaariin. Syntyi tällainen runo.
Runo yrittäjille.
Keväällä 2022 tein yhden runopäivitykseni liittyen isääni. Tämä runo on minulle merkityksellinen.
Isäni… minun rakas isäni
Täältä alta löytyy sodan synnyttämien tunteiden sanoitusta. Kirjoitin keväällä 2022 tämän runon. Linkistä löytyy myös Juha Pentikäisen ja minun yhteinen haastattelu sodan aiheuttamista traumoista ja taakkasiirtymistä.
Kaikista tärkein jäi minulta kertomatta.
”Rakkaudesta” runossani etsin sukupolvien takaa välittämistä ja rakkautta.
Rakkaudesta
Miesten viikonloput ovat olleet itselleni tärkeitä. Tämä syntyi aamuisena yönä syvän itkun marinoiden tekstiä.
Rakasta minut hellästi hereille
Monet ovat kertoneet kuunnelleensa ”Hän kulkee edelläsi” runon moneen kertaan. Se on mystinen sanoitus etsinnästä.
Alla olevassa runossa on useita tasoja. Yksi niistä on tieto siitä, miten traumoista on mahdollista selviytyä. Sivun lopusta löytyy mm. Peter Levinen välittämää, alkuperäisheimojen viisautta traumojen hoidosta..
Tuttuus kulkee aina mukana
Tämä alla oleva runo on itselleni erityisen tärkeä. Siinä kerrotun prosessin kautta maailmankuvani on laajentunut. Aluksi hämmentyneenä ihmettelin, että voiko reinkarnaatio olla oikeesti totta? Nyt tiedän!
Unohduksen verho
Tunturipurojen viisaus on avannut monelle surun polun, myös minulle. Tässä runossani on jotain merkillistä!
Tunturipurojen viisaus
Täällä kerromme, Inkeri ja Ukko, miten olemme löytäneet runouden. Sivulla saat myös kuulla aiemmin audioina julkaisemattomia runojamme.
Tarinoita Inkerin ja Ukon runopolkujen varrelta
Alla oleva runo syntyi hyvän ystäväni synttäreille. Pohdin auttajan merkitystä ihmisen itsensä löytämisen polulla. Tämän runon myös esitin Elisabet Lahden Sisu tilaisuudessa Aleksanterin teatterilla. Monet ovat kertoneet, että tämä on ollut heille merkittävin runo.
Ja pilvet nauravat…
”Onko se sitä…” runon synty oli todella merkillinen kokemus, häkellyttävä? Kerron siitä lisää…
Onko se sitä…?
Tämä runo sanoittui yhtäväni väitöstilaisuuden jälkeiseen karonkkaa. Mitä tapahtuu, jos lapsi joutuu elämään perheessä, jossa alkoholismi luo pelon kehän pienen ympärille!
Silloin tiesin tehtäväni
Tämä alla oleva kivulias runo kertoo suomalaisesta miehestä. Samaa ovat myös naiset kokeneet. He tietävät, mitä tarkoittaa kasvatusväkivalta.
Runo kuvaa myös kansallista sotatraumaa ja sen vaikutuksia.
Kirjoittaessani etsin sanoja, millä voisin kertoa myötätunnon ja rakkauden parantavasta voimasta.
Suomalainen mies
Niin… tässä se on. Testamenttini rakkailleni
Pihkan tuoksua
Kun korona levisi, yritin löytää sanoja pandemian herättämiin tunteisiin.
Kello käy
Koskaan ei tiedä, milloin ja missä ja miksi sanat alkavat virtaamaan. Olin yöpynyt metsäkämpällä suonreunassa. Aamulla saivat ajatukseni siivet ja elämän pohdintoni lähtivät purkautumaan sanoiksi.
Tarvitaan sydämiä
Tämä runoni on kaikista rakastetuin. Tuhannet ovat sen kuulleet ja monet muistavat minut lintujen imitoijana. Monesti ojennan tämän runon yllärinä, esimerkiksi Nuuksiossa nuotiolla istuville ihmisille. Tuntuu niin hyvältä levittää iloa runon avulla.
Helisee rannat
Runossa etsin vastausta siihen, kenen käsikirjoitusta ihminen elää?
Sen päivän jälkeen
Lopuissa täältä löytyvistä runoista ei ole musiikkilinkkiä.
Metsän tuttu
Tulojuhlat
Tässäpä lopuksi Villen ja miun joulurunoinstallaatio
Syttyisikö silloin tähti taivaalle…
****
Kuvien alta löytyy vielä kuvausta kirjoitusprosessista.
Se oli kevät, kun istuin lasten kirurgisella osastolla. Elämäntilanne pysähtyi siihen hetkeen.
Silloin aukesi sisälläni jokin. Annoin ajatusteni ja tunteitteni virrata ensin punakantiseen vihkooni, sitten vihreään, siniseen, mustaan… Sanat lähtivät liikkeelle, kuin joen jäät keväällä, valtavalla voimalla. Joskus kirjoitin umpijäisenä, tunteiden jumitiloissa. Kun sitten tuli mahdollisuus lukea ääneen niitä pakastettujen tunteiden runoja, aloin lämmetä ja sulaa lopulta kyyneliin asti. Niin paljon oli jäänyt itkemättömiä suruja sisälleni.
Usein tekstiä tuli myös voimakkaissa tunnekuohuissa… itkin, kirjoitin, huusin tuskaani, itkin, kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin. Välillä lapsuuteni kaltoinkohtelusta heränneet vihantunteet tulivat sellaisella voimalla, että kynäni meni kymmenenkin sivun lävitse.
Kun etsin itselleni apua isosta perheestäni vastuussa olevan vanhemman vaativaan tehtävään, löysin Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Siellä alkoi ohjaavan kasvatuksen kouluttajien kurssi. Lähdin puolisoni kanssa opettelemaan erilaista vanhemmuutta, kuin mitä itse olin saanut. Vanhempainryhmiä vetäessäni demonstroin kangasnukella meissä aikuisessa olevaa pientä sisäistä lasta.
Kun ensimmäinen loppuunpalaminen roihahti ilmiliekkeihin 1989, tajusin, että minua suuresti inspiroinut työni Rovaniemellä, GTK:n geofysiikan tutkimuksen parissa, oli tullut päätökseen. Yritin löytää uuden työpolun ja sainkin geokemian osastolta Kuopiosta.
Muutin loppuunpalaneena perheemme kanssa puolisoni kotiseudulle. Universumin hyvää huumoria osoittaa asuinpaikkamme postinumero: 79255 KURJALA.
Siellä rivitalossa asuessa käärin valtavan tuskan vallassa MLL:n koulutuksessa olleen pienen nuken piikkilangan sisään. Näytin sitä puolisolleni ja kerroin, että juuri tällaiselta tuntuu. Olisin tarvinnut pienenä ollessani turvallista syliä. Lähes koko elämäni olen katkonut näitä, pienen minuuden ympärillä olevia piikkilankoja. Olen viime vuosina tehnyt koulutuksissa rituaaliprosessin, jossa olen katkaissut näitä kollektiivisia elämän esteitä ympäriltämme.
Ensi vuonna 2025, huhtikuun neljäs päivä täytän seitsemänkymmentä vuotta. Silloin teen rituaalin, jossa katkaisen loput piikkilangat pienen minuuden ympäriltä.
Loput kierrokset menossa…
Kirjoittamisen ohella veistin kiveä, maalasin ja tein installaatioita tarinastani. Alla muutamia kuvia.
Rautalangasta muodostui ahdistustani parhaitteni kuvaava teosteni elementti. Yhtenä mielen hämäränä yönä mietin, kierittäisinkö ympärilleni kipua tuottavaa piikkilankaa, että psyykkinen kipu helpottaisi. Jätin sen kuitenkin tekemättä ja niin syntyi alla oleva teokseni ”Älä lyö”.
Valoin vuosia tekemiseni jälkeen teoksen betoniin ja kävin upottamassa merelle, Susikarin ohitse ruopattuun syväväylään.
Alla maalauksiani. Oikealla ”Surun vankila” ja vasemmalla ”Isää etsimässä”. Em. teoksessa kuvasin matkaani, kun etsin isääni Ruhtinaanmäen taistelukentältä. Siellä joukkueenjohtaja Tauno Johannes Kärkkäinen haavoittui vakavasti kranaatin sirpaleesta aivoihin 17.12.1939.
Tuskan keskellä maalattu ”Oma kuva I ja II”. Siinä kohdasta kirjoitin runon:
”Rajalla,
reunaa en halua ylittää!
Kuljettava kuoleman kanssa rinnan…”
Alla teokseni ”Särkyneen sydämen suru”.
Poltin kaikki maalaukseni ja hävitin osan veistoksista siinä vaiheessa, kun menetimme meille niin rakkaan kotimme vuonna 2010. Kolmas loppuunpalaminen vei matkassaan silloisen työkykyni. Tästä Soisalon saaressa, vuonna 1760 rakennetusta taiteilijakodista piti avata kädet. Kului seitsemän pitkää vuotta, että joka kerta, kun astuin johonkin toiseen hirsitaloon, alkoivat kyyneleet virrata poskille.
Tänään tuntuu hyvältä asua korkealla kerrostalon ylimmässä ja katsoa täällä Kotkassa edessä avautuvaa merta.
Tänään tuntuu hyvältä asua korkealla kerrostalon ylimmässä ja katsoa täällä Kotkassa ikkunasta ja pavekkeelta avautuvaa merta. Haminaan päin parvekkeelta katsoessa tulee aina mieleen Suvasveden Jakamin saaristo,
Koko lapsuuden ja nuoruuden ajan kasvanut massiivinen emootioiden pato aukesi sisältäni. Olin hukkua! En voinut kuvitella, mitä kaikkea tuntematonta ja ilmaisematonta tunnetta olinkaan kantanut varhaislapsuudestani asti mukanani! Kun aloin kirjoittamaan keväällä 1989, niin jo vuodessa virtasi yli kaksituhatta runoa vihkoihin.
Runojeni teemat vaihtelevat tunteiden syvimmistä syövereistä kepeisiin ja hengittäviin aiheisiin, huumorilla höystettyihin ”läppärunoihin”. Tällä hetkellä tuntuu, etten rankimpia runojani tule eläessäni julkaisemaan. Ne jäävät ehkä postuumeiksi, jos joku kuolemani jälkeen sattuu innostumaan tuotannostani.
Luontorunous on yksi teemoistani ja ”Helisee rannat” on niistä kuuluisin. Siinä runossani imitoin lintuja. Viime vuosina olen kirjoittanut runoutta myös postmaterialistisesta maailmankuvasta kumpuavasta tietoisuudestani. Tekstiä on virrannut läsnäolon parantavasta voimasta ja sekä tämän näkyvän, että näkymättömien rinnakkaisten todellisuuksien rakenteesta. Osa teksteistä on ihan merkillisiä? Kuin ne olisivat tulleet jostain ”kaukaa” päivätietoisuuden rajan takaa, syvältä alitajunnasta, korkeammalta minältä ylitajunnasta, sielusta asti, millä sanoilla lähdettä nyt sitten kuvaakaan?
Kirjallinen ilmaisu on ollut itselleni ehdottomasti tärkein ”tunnetyökalupakkini” monista instrumenteista!
Sen avulla olen jäänyt henkiin!
Kiitos sanojen virroille ja kuohuville koskille..,
kiitos,
kiitos,
kiitos…
Tässä alla kolmenkymmenen vuoden takaista tekstiä:
”Ettäkö voisinkin eheytyä,
kasvaa minuksi.
Läpi ahdistuksen,
lukemattomien tuskanlukkojen.
Ihanko totta !
Jäisikö masennus polkuni varrelle kyynelten monumentiksi.
Olisiko se ollutkin kipeän kasvun vaihe,
minuksi tulemisen kohta ?”
Kuvan alapuolelta löytyy vielä pari linkkiä…
Täältä pääset kotisivujemme alkuun:
BONIS-AVIBUS.FI
Täältä pääset suoraan kurkkaamaan uusinta innovaatiotani:
Ukon heureka!
