Tervehdys!

Olet lämpimästi tervetullut, meidän, Inkerin ja Ukon kotisivuille <3 <3

Olet samalla saapunut taiteelliseen polunhaaraan…

Jos seuraat täältä meidän silmillämme katsottuna vasemmalle viettävää polkua, päädyt minun, Kärkkäisen Inkerin sivuille. Sieltä löydät uniikkia taidettani, käsinmaalattuja ja painettuja sisutus- ja kodintekstiilejä. Käy ehdottomasti kurkkaamassa luovuuteni kädenjälkiä, ihan vastikään syntyneitä ja myös vuosien varrella tehtyjä! Klikkaamalla sivun alareunassa olevaa kuvaani, pääset sivuillani eteenpäin. 

Yllä kuva teossarjastani ”Paimentytön laulu”. Alla on sarjasta ”Muistojen laulut” teos ”Ei rakkaus häviä”.

On tuntunut ihanalta saada luoda uutta, minulle rakkaista materiaaleista; männynjuurista, kangaspuissa kutomistani salaisuuksista ja ateljeessani maalaamistani kankaista.

                Alla teos ”Sammalhengitys ja yllä käsin painettuja ja maalattuja sisustustyynyjä.

                                                                               ****

Jos tällä hetkellä oikealle vievä taiteilijan polku houkuttelee sinua enemmän, päädyt minun, Kärkkäisen Ukon sivuille. Sieltä on mahdollista löytää apua vaikkapa masennukseen. Kerron uusista, hyvää lupaavista tutkimuksista. Valoa kajastaa uupumuksen pimeyteen.

Täältä pääset kurkkaamaan, millainen on osaamiseni elämänilon koutsina.

Sivuiltani löytyy myös tarinoista hämmästyttävistä ilmiöitä. Olen vahvasti sitä mieltä, että pitemmässä juoksussa ne tulevat muuttamaan maailmaa ilon ja rakkauden suuntaan <3

 

Alla olevaa, joko Inkerin tai Ukon kuvaa klikkaamalla, pääset kumman jomman sivuille. 

 
Lue lisää sivuston nimestä (?)