Miten valkoisina viikolla kukkivatkaan omenapuut,
ja kuinka kauniisti lauloivatkaan satakielet,
sen vanhan kirkon pihalla tuoksuvissa syreeneissä.
Parasta,
mitä elämässä voi olla,
on löytää toinen toisensa,
rakkaansa.
Yhdessä eläen tapahtuu kasvun ihme,
oman minuuden kotiinpaluu läheisen pelistä katsoessa.
Kun uskaltaa nähdä kuvansa toisen silmistä,
kun tunnistaa äänestään sukupolvien tunteilla marinoituneet sävyt.
Silloin on mahdollista alkaa löytää matkansa varrelle jääneitä.
Menneen tarinan huomaa otsarypyistä,
pallean ja niskan jännityksestä, hengittämättömyyden hetkistä.
Miten tärkeää onkaan ottaa vastaan koko minuutensa,
hyväksyä aivan kaikki eletty itsessään ja toisessa,
piilossakin olevat.
On vapauttavaa taluttaa tunteensa yhteiseen kotiin ja
antaa elämässä kaikkien värien soida.
Suurin lahja,
mitä toinen toisilleen voi ikinä antaa,
on myötätuntoinen,
syvästi hyväksyvä,
lempeän rakastava katse.
Juuri sellaiset silmät tunnistaa se meissä jokaisessa elävä pieni,
sisäinen lapsi.
Hymy parantaa syviä haavojamme.
Rakastava katse, kunnioittava sävy äänessä,
kertovat aikuisessa elävälle pienelle.
Olet turvassa,
ei oo mittään hättää.
On helpottavaa oivaltaa,
että liitossa voi olla samalla puolella.
Silloin ei tarvitse taistella toisiaan vastaan.
Ja kun muistaa mennen ja tullen koskettaa, sipaista sanattomia viestejä.
Kun muistaa aina välillä kysyä; ”Miten voisin olla sinulle rakas avuksi?”
Päivät kulkevat, tulevat ja menevät.
On hankkeita, esiintymisiä,
välillä ehkä tiukkoja aikatauluja.
Elämä,
eksymisen ja löytämisen vuoropuhelua…
Ja kun arjessa huolilla on välillä tapana kumuloitua, kasvaa joskus vuoriksi,
niin miten ihanaa on silloin,
kun voi pyytää apua läheiseltään.
Mahtaakohan olla sellaista yhteistä elämää,
jossa koskaan ei satuttaisi toista,
tai jossa ei koskaan itse haavoittuisi?
Kaksi ihmistä,
omat kulmat,
terävät tai liiankin pehmeät.
Silloin, kun on itseltään ja toiselta hukassa,
niin miten helposti alkaa harmittaa,
ärsyttää, varsinkin se lähellä elävä.
.
Miten tärkeää on pysähtyä silloin,
katsoa silmiin,
annatko rakas sanani, sinun loukkaamiseni anteeksi.
Kulmat alkavat hioutua anteeksi antaessa.
Elämässä virtaava vesi,
kirkkaat kyyneleet hiovat kivemme kauniiksi.
Ja kun sitten toinen on jostain tulossa kotiin,
kun on jo ilta pimentynyt,
niin kynttilän sytyttäminen portaille kertoo:
Sinua rakas minä olen odottanut.
Olet minulle elämäni tärkein ihminen.
Kuuletko, miten kauniisti rakkaasi laulaa sydämen sävelten virtauksessa,
kuin se satakieli, siellä tuoksujen yrttitarhassa.
Rakkaus,
niin suloinen lahja kahden ihmisen välillä.
