Vinkki!
Jos sinulla ei ole aikaa tai kiinnostusta lukea johdantoa, niin kannattaa siirtyä suoraan musiikin ja runon kuunteluun.
Runon tarina:
Jo vuosia on runoreppuni taskussa mukanani matkannut Nalle. Sen antoi minulle päivähoitoon nuorin lapseni. Hoito venyi vuosiksi ja lopulta Nalle jäi asumaan reppuni sivutaskuun. Nallesta tuli minulle tärkeä tunteiden ”työkaveri”. Hän onkin ollut mukana lähes kaikissa hyvinvointikoulutuksissani.
Tämä nyt kuultava runo syntyi ystäväni Hietamäen Johannan väitösjuhlaan, tarkemmin karonkkaan. Nalle liittyy tähän juhlaan.
Väitöstyön nimi oli: ”Lastensuojelun alkuarvioinnin vaikutukset vanhempien näkökulmasta”.
Johanna pyysi esittämään runojani; ”Helisee rannat” ja joitakin lapsiaiheisia, kun tiesi minun sellaisia kirjoittaneen.
Puolitoista viikkoa ennen väitöstilaisuutta tapahtui merkillistä?
Istuin tietokoneeni äärelle ja otin repustani pienen Nallen. Asetin hänet koneen vierelle katsomaan, mitä oikein kirjoitan. Yhtäkkiä, ihan arvaamatta, alkoi Nalle puhua minulle? Hän kertoi hyvän ystävänsä, nallekaverinsa koskettavan elämäntarinan.
14.8.2015 kirjoitin vähän ennen väitöstilaisuutta Johannalle sähköpostissani tähän tapaan:
”Tänään Nalle anto Ukolle sanoja … Juhlaasi varten runo on nyt valmis :)”
Runo avasi omat silmäni näkemään Nallen merkityksen pienelle lapselle. Itseasiassa lelut, varsinkin pehmeät, joita lapsi voi pitää sylissä, kainalossaan tai nukahtaessaan poskeaan vasten, ovat äärimmäisen tärkeitä. Joku teistä tätä lukiessa saattaa muistaa oman lelunsa tai unirievun tms. merkittävänä, turvaa tuovana lapsuudestaan.
Ajattelen nyt erityisesti niitä lapsia, jotka tälläkin hetkellä joutuvat elämään lasista lapsuutta vanhempien päihdeongelman varjossa. Jos molemmat vanhemmat ovat humalassa tai yksinhuoltaja äiti tai isä, saattaa lapsella olla pelottavissa tilanteissa ainut turvantuoja oma rakas Nalle. Kriisiperheissä, päihde- tai mielenterveysongelmien kanssa kamppailevilla vanhemmilla lapsilleen turvan antaminen on ohutta. Vaikka he haluaisivat sydämestään antaa lapsille parastaan, ei heillä kertakaikkiaan traumojensa ja huolien keskellä ole siihen omia eväitä, eikä mahdollisuutta, ilman tukea. Näissä perheissä vanhemmat lapset joutuvat usein katkaisemaan lapsuutensa ja olemaan suhteessa nuorempiinsa turvallisen ”isän tai äidin” roolissa. Sellainen jättää kasvavaan lapseen syvät jäljet.
Humalassa olevan ihmisen ennustettavuus voi olla vaikeaa. Muistan itse aikuisena kokemiani uhkaavia tilanteita ollessani kesäisin Lapissa viikkoja kestävillä maastotyöreissuilla tutkimuksen parissa. Porukkamajoituksessa oli niitä, joilla päihteiden käyttö meni usein överiksi. Tilanteet riistäytyivät niin pitkälle, että huonekaluja meni säpäleiksi ja ympärillä olevien hengenlähtö ei välttämättä ollut kaukana. Joskus jouduin pakenemaan yöksi muualle turvaan. Onneksi turvapaikkoja löytyi.
Kun ajattelen tänä eristyksien aikana niitä lapsia, jotka ovat samojen seinien sisällä päihtyneen ja aggressiivisen isän tai äidin tulilinjalla, nousee paljon myötätunnon tunteita pintaan. Vaikka olenkin tämän runon kirjoittanut vuosia sitten Johannalle, niin haluan tänään omistaa sen myös niille kaikille pienille, jotka nyt elävät alkoholismin arvaamattomassa maailmassa. Ajattelen myös teitä aikuisia, jotka olette eläneet oman lapsuutenne päihteiden karun todellisuuden keskellä.
Ks. Vanhempien päihteiden käyttö yleinen syy huostaanottoihin.
On tärkeää katkaista sukupolvelta toiselle siirtyviä tuhoisia malleja. Monet alkoholi- ja huumeriippuvaiset ovat saattaneet itse kasvaa lapsuutensa turvattomissa olosuhteissa väkivallan keskellä. Sieltä ovat heidän mallinsa tulleet. Heillä on ollut paljon vaillejäämistä ja osattomuutta. Kaikilla tietystikkään ei tällaista taustaa ole, mutta hyvästä lapsuudesta huolimatta tie on vienyt väärinkäytön polulle.
Vanhemmat tarvitsevat tänä aikana tukea ja vanhemmuuden tunnetaitoja. Tarvitaan mahdollisuuksia kohdata oma menneisyytensä esimerkiksi terapiassa. Tuntemalla ne tunteet, mitä ei silloin lapsena ollut turvallista eikä mahdollista ilmaista, voi alkaa päästää irti siitä, mikä sitoo menneisyyden traumoihin. Polkuja eheytymiseen on monia ja jokaisella omanlaisensa. Suru on yksi tie menneestä irtipäästämiseen ja sen meissä asuvan pienen kohtaamiseen. Se on tie iloon, läsnäoloon ja tasapainoisempaan ja turvallisempaan vanhemmuuteen
Heidi Anne Breyerin kappale ”All Souls Lullaby” on turvaa antava ja hellästi hoitava. Klikkaa Youtube videota. Nämä sävelet kantavat mukanaan pienen Nallen tunteita…
Klikkaan sitten, kun ensimmäiset pianon soinnit alkavat kuulua, runoesitykseni play-nappulasta. Lausun sinulle Nallen ”kirjoittaman” runon ”Silloin tiesin tehtäväni”.
Silmät suljettuna saat parhaan kuuntelukokemuksen. Voit vielä runoesityksen jälkeen musiikkia kuunnellen katsoa videon kuvituksen.
Ihania maalauksia.
Shsssss…
Kerron sinulle tarinani…
Kuuntele hetki hiljaa.
Mummi se oli,
joka osti minut siitä kaupasta ensimmäiselle lapsenlapselleen.
Mummi se oli,
joka vei minut sinne laitokselle,
sen pienen käärön,
pikkuruisen vastasyntyneen vierelle.
Voi miten rakastinkaan sen pienen nappisilmiä,
samanlaisia kuin mitä minulla.
Sitten pienen isä haki meidät sairaalasta
ja ensimmäisen kerran minä tunsin oudon hajun,
ja minä aistin pelon siinä perheessä,
piti olla olemassa jotenkin varovasti… jotenkin huomaamattomasti…
Silloin tiesin tehtäväni!
Olisin sen pienen nappisilmän suojana tapahtuisi sitten mitä tahansa.
Turvan antaminen olisi tärkein tehtäväni sille pienelle ihanalle lapselle…
Se perhe oli ulkopuolisista kait aivan tavallisen näköinen,
varsinkin kun sitä katsoi vähän etempää.
Mutta kun ovi sulkeutui, me kaikki paiskaiduimme pimeän sisäkehälle.
Näiden seinien sisällä tapahtui paljon
ja vaikka kuinka yritin lohduttaa, niin pieni itki yksin ja nyyhkytti pitkään!
Muistatko sen hajun, josta kerroin siellä sairaalassa?
Se voimistui täällä?
Taas ties monennen kerran kuului huutoa keittiöstä
ja äiti tuli kiireesti kauhuissaan huoneeseen.
Puristin pienen kättä ja kuiskuttelin lempeitä sanoja.
Silloin sen perheen isä avasi riuhtaisten oven ja heitti jotain?
Yllämme seinälle särkyen levisi se haju joka paikkaan…
Minäkin opin pelkäämään,
mutta siitä huolimatta tahdoin kaikin voimin puolustaa pientä.
Sitähän varten minut oli ommeltu kasaan.
****
Silloin, kun hajua ei ollut,
tuoksui välillä jokin ihana keittiöstä
ja sieltä kuului levollista puheensorinaa.
Ja niinä harvoina kertoina isäkin tuli ja nosti pienen syliinsä ja hyräili onnellisena.
Ja isä nosti minutkin ja antoi kuonollani pieniä suukkoja vauvan poskelle,
ja meidän molempien nappisilmät loistivat.
****
Sitten se kauhu taas alkoi… ja nyt äitikin haisi sille oudolle ja kompuroi, eikä pysynyt pystyssä…
ja pieni itki ja äiti itki ja isä löi äitiä ja…
****
Yhtenä päivänä ovikello soi
ja meidät otettiin mukaan…
Vieraita ääniä, vieraita hajuja…
Sain kuitenkin jäädä pienen kanssa ja siitä lähtien minä olen yrittänyt pitää hänestä hyvää huolta <3