”Kello käy” runoni syntyi 22.-23.3 2020 tilanteessa, jossa pyrin hahmottamaan koronatilannetta aktiivisesti seuraamalla, että mistä ihmeestä tässä on oikein kyse? Kun tilanne paheni päivä päivältä Italiassa, huomasin addiktoituvani uutisten katsomiseen ja järkyttävien tietojen lukemiseen. Onneksi kevään edetessä olen ymmärtänyt pitää vapaapäiviä uutisista. Luonnossa liikkuminen ja muuttolintujen kiikarointi ovat tuoneet iloa ja levollisuutta.

Aloin kirjoittamaan tätä runoa ystäväni kanssa käymäni keskustelun jälkeen. Minun omat vanhempani ovat jo kuolleet, äiti vuonna 2003 ja isä 1976. Ystävälläni sensijaan ovat vielä omat vanhemmat elossa. Aistin hänestä huolen, kun ystäväni pohti sitä, että mitenhän jo iäkkäille; rakkaalle isälle ja äidille käy tänä keväänä?

Yritin päästä mielikuvissa sellaisen ihmisen tunnemaailmaan, jolla ikää on jo niin paljon, että hän on riskiryhmän ytimessä.

Aloin etsiä niille tunteille sopivaa musiikkia. Löysin Ian Maksin kappaleen ”Respiro”.

Tämä on hieno sävellys ja vielä nimeltäänkin ”Hengitys”! Kappaleen alussa on kuin kellon tikitystä! Niihin säveliin alkoi syntyä tämä vanhuksen runo lapsilleen ja lastensa lapsille

Sain tämän runoni tastalle hyvän ystäväni Jussi Savolaisen äänittämiä linnunlauluja. Ensimmäinen on pajulintu ja lopussa laulaa kesäisin tuntureilla ja purojenvarsilla asusteleva sinirinta. Sen laulu on erittäin kaunis ja monivivahteinen.

Klikkaa ensin musiikki soimaan ja sitten runoni. Sulje silmäsi ja kuuntele teostani rauhassa syvään hengitellen… Kun musiikki lähtee kuulumaan runoni jälkeen uudelleen, niin katso Ian Maksinin upea esitys.