”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet”
Konstan Pylkkerön miete kirjassa Havukka-ahon ajattelija. (Veikko Huovinen 1961).
Ukko Kärkkäinen 3.2.2025
Tämä sivun alussa oleva Konstan Pylkkerön toteamus tuli mieleeni, kun aloin luomaan edessäsi näkyvää. Koen, että oma ”alter egoni” ,toinen minäni, on niin lähellä Konstan Pylkkeröä, että olen pyytänyt tämän sivuston tekemiseen Universumilta täydet ”kusiaisen valtuudet”.
Kokoan tämän materiaalin minun ja synnytyksessä kuolleen kaksosveljeni 70-vuotisseminaariin tuleville vieraille. Toki mielellään tätä voivat selata muutkin, jotka haluavat ymmärtää näkökulmiani ja kusiaisen valtuuksia.
Syntymäpäiväseminaarin nimeksi muotoutui ”Matkoja näkyvästä näkymättömään. Kaksosuuden lahjana sieluyhteyden löytyminen”. Tällä sivulla yritän avata näkyvän kautta näkymätöntä. Ylhäällä olevan kirjainyhdistelmän alkuosa, ”DOPS” tulee Virginian yliopiston havaintotutkimuksen osaston lyhenteestä Division of Perceptual Studies.
Tämän ihana elämän innoittamana olen kattanut sinulle pöydän. Sille valitsin huolella löytämiäni eväitä matkalle täältä näkyvästä näkymättömään ja sieltä taas takaisin tänne.
Täältä löytyy koordinaatteja siihen avaruuteen, johon menemme kuoltuamme ja josta palamme taas takaisin. En tiedä, miten sinä koet näiden lukemisen, katselun ja kuuntelun? Ehkä minua olisi ärsyttänyt tällaiset sivut 30-40 vuotiaana, kun suurin osa elämää oli vielä edessä. Nyt minulle itselleni, jo ikäihmisenä, kyseessä olevat aiheet ovat tuoneet käsittämättömän paljon iloa ja mielenrauhaa. Ei tarvitse pelätä enää, vaikka maailma hajoaisi liitoksistaan. Kun tietää kuolemisen prosessin ja steppi stepiltä matkan Valoon, on polku turvallisesti viitoitettu. Tällä en tarkoita mitään uskontoa, vaan aivan jotain muuta.
Kun sain Kaunialan sotavammasairaalasta talvisodassa aivoihin haavoittuneen isäni epikriisit ja vanhempien kirjeet luettavakseni, ymmärsin, jotain tärkeää elämästäni. Niiden kautta syntyi vahva uskomus siitä, että koko varhaislapsuuteni oli traumaattista. Vasta viime vuonna, Kassilan Teemun Kohtaamisia sarjan haastattelussa, oivalsin jotain muutakin. Olin kyllä monesti pyrkinyt tietoisesti rakentamaan valemuistoja onnellisesta lapsuudesta. Ne auttoivat omalta osaltaan kestämään syvää ahdistusta.
Nämä alla olevat suosittelen katsomaan peräjälkeen.
Ks. Isien sota. (Tämä dokumentti teille, jotka ette ole nähneet areenasta Yle TV 1:n tuottamaa ohjelmaa. Siinä kerron tarinani.)
Tähän vielä taustaa sille, mikä sai minut kiinnostumaan kuolemasta ja varsinkin sen jälkeisestä ajasta? Vuonna 2008, tarkemmin syntymäpäivänäni, huhtikuun neljäntenä, koin sellaista, joka muutti maailmankuvaani. Kohtasin sinä päivänä 53 vuotta aiemmin synnytyksessä kuolleen kaksosveljeni hengen. Kokemus oli oikeesti JÄRISYTTÄVÄ!!! isolla fontilla kirjoitettuna ja vielä usealla huutomerkeilläkin höystettynä!
Alla olevassa haastattelussani kerron siitä alkuvoimaisesta kohtaamisestamme. Linkitin tämän teille, jotka ette ole nähneet viime kesänä 2024 kuvattua videota.
Tämän sivun kirjainyhdistelmän DOPS YMS jälkimmäinen osa YMS sisältää ylläolevan ohjelman ohella linkkejä. Niiden sisältö, satojen ja taas satojen ja taas ja taas muiden tietolähteiden ohella, on vaikuttanut minuun kerrassaan radikaalisti! Olen yli viidentoista vuoden ajan erittäin intensiivisesti perehtynyt kirjallisuuden, dokumenttien ja haastatteluiden, tapausselostusten avulla kuolemanrajakokemuksiin NDE (Near Death Experience) reinkarnaatioon (edelliset elämät), yliluonnollisiin PSI-ilmiöihin ja meedioitten tekemiin havaintoihin ja viestien välityksiin henkimaailmasta.
Tiedon kerääminen tältä edellä mainitulta alueelta sai alkunsa minulle suositellusta kirjasta. Voin paikallistaa kohdankin, kun kivenveistäjän puoliso, heidän keittiössään näytti minulle Harvardissa työskennelleen psykiatrian professorin Diane Hannacy Powellin tajuntaa laajentavaa kirjaa, Kuudes aisti; Aivojen yliaistilliset mahdollisuudet. Sen sivuilta alkoi syväsukellus näihin edellä mainittuihin teemoihin.
Jos olet ihmetellyt veljeni ja minun synttäripäivän aiheita, niin näihin alueisiin, suorastaan intohimoinen tutustumisen haluni selittää seminaarin sisältöjä. Sitä ennen, kolmisenkymmentä vuotta, oli innostukseni kohteena olleet ensin lapsuudesta asti linnut, sitten nuoruudessa tulivat sienet ja lopuksi aikuisuudessa yrttikasvit.
Tässä alla kirjojani seminaariin liittyen.
Mietin, että kannattaisko laittaa tätä linkkiä teille? Täällä on muutenkin niin paljon infoähkyä aiheuttavaa matskua! No kerran sitä seittemänkymmentä täytetään. Linkin sivuilla kerron mm. lähes irtopainokseksi lukemastani sienikirjasta. Yksi ominaisuuteni on ollut hervoton innostukseni tietoon. Kirjojen lukemisen, sienten ja runojen kirjoittamisen avulla selvisin masennuksestani. No tulkoon tämäkin laitetuksi tänne samaan lahjapakettiin, niille, joita tarinat ja kirjat kiinnostaa. Alla linkistä löytyy kuva siitä Suursienioppaasta.
Itseasiassa, kun tarkemmin ajattelen, niin suosittelen kuitenkin käymään täällä katsomassa ainakin alkuperäistä piikkilankakeräteostani. Se on ”Älä lyö” teoksen oikealla puolella. Pyöritin kerän kesällä 1991. Olimme muuttaneet Rovaniemeltä Savoon, Kurjalan rivitalolle asumaan. Elin silloin pohjanoteerausta ensimmäisen loppuunpalamisen kaivossa. Mietin, miten voisin kuvata tuskaani? Olin Rovaniemellä ollessa kouluttautunut Mannerheimin lastensuojeluliiton ohjaavan kasvatuksen kurssilla ryhmän vetäjäksi Inkerin kanssa. Pidimme siellä kaksi, kahdentoista kokoontumiskerran vanhempainryhmää. Minulla oli mukana pieni kangasnukke, jonka avulla kerroin meissä aikuisissa olevista lapsuuden tunteista. Silloin sain idean teokseeni ja siellä Kurjalan rivitaloilla käärin paljainkäsin piikkilankaa sen pienen nuken ympärille. Näyttäessäni sitä Inkerille, kerroin, että tällainen olo minulla on ja purskahdin itkuun.
Sitten, kun pääsimme muuttamaan ihanaan hirsitaloon Pekinrinteelle, laitoin tämän teokseni tuvan seinälle. Onneksi olin kotosalla silloin, kun kuusi vuotias Olli -poikamme kerran tuli kaverinsa kanssa sisään. Hän, itseään vappaaksitaiteilijaksi kutsuva, meni heti näyttämään teostani uudelle ystävälleen. Muistan vieläkin Ollin sanat: ”Kato, tuossa on pikku-paavolla paha olla”!
Tämän synttäriseminaarin loppurituaalissa aion katkaista viimeiset piikkilankakierrokset pienen sisäisen lapsen ympäriltä. Olen monissa koulutuksissani viime vuosien aikana katkaissut kollektiivisena rituaalina piikkilankapätkän tämän kangasnuken ympäriltä. Voi, miten moni kärsivä elääkään puristuksessa omien traumapiikkilankojen sisällä. (Tiedoksi teille, jotka ette ole kuulleet, että aikaisemmin nimeni oli Paavo)
Yllä kuvassa piikkilankakerän viimeiset kierrokset odottavat katkaisua!
Sain työskennellä kymmenisen vuotta elämästäni Geologian tutkimuskeskuksessa, geofysiikan osastolla. Se vaihe opetti minulle kriittistä ajattelua. Usein jouduin mm. sähköisillä, magneettisilla, indusoidun polarisaation tekniikoilla mitatessani miettimään, mistä nämä signaalit tulevat, olenko huomioinut kaikki virhelähteet, onko tämä validia, jota saan tuloksiksi? Ehkä sen työurani vuoksi minua ei ole erityisemmin kiinnostanut ”hörhö”, ”huuhaa” tai ”new age” genre, varsinkaan, mikäli se ei perustu faktaan. Olen toivonut voivani seisoa jalat tukevasti graniittisella tiedon kalliolla.
Etsiessäni ymmärrystä sielun ja henkien maailmaan, olen käynyt läpi valtavasti erilaisia, ”hörhöseteiltäkin” vaikuttavia aineistoja. Olen lapioinut tiedonjoen varressa vaskooliini videohaastatteluiden soraläjän toisensa jälkeen ja huuhtonut myös jos minkäkin näköisistä kirjoista moreenia löytääkseni kultahippuja. Olen etsinyt vakavasti otettavia tutkimuksia ilmiöistä, joita on vaikeaa tutkia perinteisin menetelmin. Alla olevalle pienelle videoklipille annan todella vahva suosituksen
Olen miettinyt yli vuosikymmenen mm. yllä olevassa videossa avattua tietoisuuden teemaa. Olen pohtinut jo varmaan päänikin puhki sitä, miten olisi mahdollista puhua ja kirjoittaa asioista, joita nykyisen materialistisen tieteen paradigmassa pidetään joen yläjuoksulla kuvaamissani genreissä olevana hörhöytenä!? Joku kyllä saattaa sanoa minusta puhuessaan, että mieshän on täysin newage-huuhaatyyppi! Semmosta elämä on. Me lyömme helposti erilaisia leimoja ihmisiin, jotka pohtivat vaikkapa paranormaaleita ja yliluonnollisia asioita. Mutta miten voisi pitää jalat tukevasti maassa ja antaa pään nousta samalla tähyämään elämää ylläpitäviä mahdollisuuksia, rakkauden avaruutta? Oisko se juuri kusiaisen näkökulma? Yllä Deepak Chopransanat hätkähdyttävät ainakin itseäni!
Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa tuntuu siltä, ettei meillä ole todellakaan enää varaa hukata aikaa yhtään toisiamme vastaan taistelemalla! Oisko nyt käännettävä tietoisuuden rannalta niitä kiviä, joiden alta löytyisi viisautta pelastaa biosfääri ja tämä rakas sivilisaatiomme.
Tuntui erityisen hyvältä, kun löysin yli kymmenen vuotta sitten postmaterialistisen tieteen paradigman. Muistan, miten innoissani olinkaan, että JES, JES, JES… SIINÄ SE ON!!! Vihdoinkin jotkut tutkivat niitä asioita, joista olen kiinnostunut. Ystäväni Pauliina Aarva kertoo aiheesta blogissaan. Jos sen klikkaamiseen on vähääkään kiinnostusta, kannattaa lukea sieltä manifesti, jonka on allekirjoittanutyli 550 tutkijaa, professoria, lääketieteen tohtoria ja ajatusjohtajaa
Manifestin viimeiset kohdat ovat varsin ajankohtaisia:
Kirjoitan parhaillaan postamaterialistisen tieteen paradigman merkityksestä kertovan romaanitrilogian ensimmäistä osaa. Siinä tarkastelen sivilisaatiomme selviytymistä ja fiktioin uudenlaista maailmanrauhaa sekä universaalin rakkauden mahdollisuuksia. Mitä kaikkea onkaan ihmisen käsissä ja kenellä on valta pakottaa avoimet, rauhaa ja rakkautta tahtovat kämmenet vihanyrkkiin?
Alle olen koonnut haastatteluita, jotka ovat vaikuttaneet itseeni erityisen paljon. Ensimmäiseksi liitän saksalaisen professorin, Oliver Latzarin, kokeman hämmästyttävän tapahtumasarjan. Se tapahtui hänelle tyttärensä luokalla olleen oppilaan kuoleman jälkeen. Lazar on tutkinut meedioitten välittämien viestien merkitystä ja tarkkuutta läheisensä menettäneiden ihmisten ryhmässä.
Tälle videolle vahva suositus
Tässä alla olevassa videossa on otteita Oliver Lazarin järjestämästä istunnosta, jossa meedio välittää viestejä eläville heidän kuolleilta läheisiltä. Oliver on tehnyt empiiristä ja näyttöön perustuvaa tieteellistä tutkimusta viidensadan osallistujan kanssa.
Kuolemanrajakirjallisuuden klassikko ”Life After Life” ilmestyi 1975. Se suomennettiin nimellä ”Kokemuksia kuolemasta”. Teoksen kirjoitti yhdysvaltalainen psykologi ja lääkäri Raymond Moody. Opiskellessaan Virginian yliopistossa vuonna 1965, Moody tapasi psykiatri, tohtori George Ritchien. Hän kertoi Moodylle tapauksesta, jossa hän uskoi matkustaneensa tuonpuoleiseen kuollessaan lähes yhdeksän minuutin ajan 20-vuotiaana. Tässä alla muutama sivu Robert J. Grantin kirjasta ”Paikka, jota kutsumme kodiksi. Tutkimusmatka sielun kuolemanjälkeiseen elämään”.
Siirrytään tuolta, yli 80 vuotta sitten Ritchielle tapahtuneesta tähän aikaan. Laitan tähän alle kuvakaappauksen vaikuttavasta luennosta. Siinä kertoo lääkäri Bettina Peyton omasta kuolemanrajakokemuksestaan ja neurotutkija Marjorie Woollacott tietoisuuden ei-lokaalisuudesta. Video löytyy alempaa.
Tietoisuutemme syntyy nykyisen valtavirtatieteessä vallitsevan reduktionistisen materialismin silmälasien mukaan aivotoimintojen seurauksena. Kun elintoiminnot lakkaavat, niin elämä päättyy ja sen paradigman mukaan ei sitten ole enää mitään. Valot sammuu! On vain pelkkä pimeys ja tyhjyys! Joillekin tämä vaihtoehto tuntuu hyvältä ja se on ihan ok. Minä itse tiedän matkaavani Valoon ja Rakkauteen tämä kehoni kuoleman jälkeen. Sellainen mahdollisuus, sitten kun aikani tulee täyteen, tuntuu erityisen hyvältä.
Haaveenani on ollut, että saisin seminaariin matkaoppaaksi sellaisen henkilön, jolla olisi omakohtainen kuolemanrajakokemus. Huhtikuun viides päivä sellainen unelmani toteutuu, kun Susanna Sjöberg lupasi kertoa kokemuksensa etäyhteydellä Sveitsistä.
Alla on neurologin, Bettina Peytonin kokema, todella koskettava, läheltäpiti synnytystapahtuma. Toisena luennoitsijana on neurotieteen professori Marjorie Woollacott. Hän avaa näkökulmia ei-lokaaliin tietoisuuteen. Video on koulutuksesta, joka on voittoa tavoittelemattoman organisaation; (International Association for Near-Death Studies (IANDS)). Kyseinen organisaatio keskittää suurimman osan resursseistaan korkealaatuisimman saatavilla olevan tiedon tarjoamiseen kuolemanrajakokemuksiin liittyvistä aiheista.
Lämmin katselusuositus
Kuolemanrajakokemuksessa oman elämän katselmus on todettu voimakkaimmin ihmistä muuttavaksi tapahtumaksi. Elämänsä läpikäynnissä ihmisen henki (sielu) näkee ja kokee, mitä hyvää ja pahaa hän on elämässään tehnyt. Valo-olento, joka näyttää hengelle hänen kehossaan tekemiään asioita, ei tuomitse. Kokemus on opetuksellinen. Tässä alla kertoo Kenneth Ring erittäin mielenkiintoisen tarinan yhden ystävänsä kuolemanrajakokemuksesta. Elämänsä läpikäymisessä ystävä joutui itse tuntemaan kipuineen väkivaltaisen tekonsa seuraukset! Ring on toiminut professorina Connecticutin yliopistossa,
Tälle muutamien minuuttien videokohdalle annan vahvan suosituksen
Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat käyneet kuolemanrajalla ja tulleet sieltä takaisin. Heidän sydämensä on hetkellisesti pysähtynyt, joko infarktin, onnettomuuden tai muun syyn vuoksi. Jos heidät on saatu vielä elvytettyä eloon, on osa heistä kertonut näkemästään kirkkaasta Valosta ja kaiken ylittävästä, sanoinkuvaamattomasta rakkaudesta.
Tällaista on tapahtunut ihmisille, riippumatta heidän kulttuuritaustasta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai ovatko he eläessään olleet ateisteja.
Tällekin muutamien minuuttien videokohdalle annan vahvan suosituksen
Lääkäri Jeffrey Long on kerännyt kuolemanrajalla käyneiden tarinoita. Tällä hetkellä niitä on kirjattu Longin ryhmän kokoamalle sivustolle yli 5000 eripuolilta maailmaa. Tänne alla olevan linkin sivustolle voi lähettää myös oman kokemuksensa muiden, mielenkiintoisten tarinoiden joukkoon. Siellä on sekä valoisia, rakkaudellisia kokemuksia, että myös haasteellisten tunteiden sävyttämiä.
Monet ovat kuulleet puhuttavan edellisistä elämistä, reinkarnaatioista tai jälleensyntymisistä. Itämaisista uskonnoista jälleensyntymisoppi kuuluu keskeisesti buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja jainalaisuuteen.
Kristinopin suhde jälleensyntymiseen on kielteinen! Vuonna 553 keisari Justinianuksen kokoonkutsuma kirkolliskokous Konstantinopolissa tuomitsi jälleensyntymisopin vaaralliseksi kerettiläisyydeksi, ”se joka opettaa sielun olemassaoloa ennen syntymää ja siitä johtuvaa kummallista uskoa, että sielu palaa maan päälle, hän olkoon kirottu”.
Entä millaisia näkökulmia tieteellinen tutkimus on tuonut esiin kyseisistä ilmiöistä?
Psykiatri Ian Stevensson perusti Virginian yliopistoon DOPS havaintotutkimuksen osaston. Hän työuransa, viidenkymmenen vuoden aikana, tutki tuhansia pienten lasten muistoja edellisestä elämästään. Itseeni teki suurimman vaikutuksen ne sadoista tapauksista tehdyt varmistetut havainnot, joissa lapsilta löytyneet syntymämerkit olivat tarkalleen niiden vammojen kohdissa, joihin aiempi inkarnaatio oli kuollut!
TurkkilaisenNecip Unlutaskiraninen tapauksessa hänen syntymämerkkinsä (8 kpl) vastasivat edellisen inkarnaation Necip Budakin ruumiinavauspöytäkirjoissa olleita haavoja.
Stevenssonin tutkimuksia on jatkanut mm. lastenpsykiatri Jim Tucker, joka kertoo niistä kirjassaan ”Olen elänyt ennenkin”. Teoksessa mainitaan sielunkantaja, psykofori, joka Stevenssonin mukaan kuljettaa edellisen inkarnaation informaatiota seuraavaan kehollistumaan.
Alla on myös mielenkiintoinen kohta edellä mainitusta kirjasta, jossa kerrotaan tutkimuksessa löydetyistä havainnoista, joiden perusteella lapset valitsevat omat vanhempansa?
Näiden kuvien alla linkkinä oleva videopätkää suosittelen lämpimästi katsomaan. Kuvakaappauksessa Jim Tucker.
Leo Näreahon kirjasta ”Jälleensyntyminen” pääset kurkistamaan ryhmäreinkarnaatioilmiötä englantilaisen psykiatrin Arthur Guirdhamin tapauksessa.
Linkissä oleva tapahtumaketju on kerrassaan hämmentävä, uskomaton!!!
Todella kiinnostavaa on myös jälleensyntymäreggressiossa (taantuminen aikaan ennen omaa syntymää) esiin tullut responsiivinen xenoglossia.
Lisäsin alle minun edelliset elämät, ”larppaukset”, niinkuin niitä nimitän! Ystäväni tiesi henkilön, joka oli laatinut ihmisille tällaisia ”inkarnaatioluetteloita”. Kun olen kiinnostunut kaikesta, pyysin tietysti tietoa omista ”matkoistani”.
Olenko elänyt näinä henkilöinä, on sitten kokonaan toinen juttu? On ollut kuitenkin aivonystyröitä ihanasti kutkuttavaa ajatella, että olisinkin aistinut yrttien tuoksuja vaikkapa 1500 -luvun loppupuolella kasveilla parantajana Italiassa. Olen kyllä usein ihmetellyt sitä, miksi vielä tänäkin päivänä, erityisesti basilikan tuoksu vie minut joka kerta Italiaan? Ja yrtteihin minulla tässä inkarnaatiossa on ollut erityisen vahva kiinnostus. Liitän kuvan yrtti- ja kasvikirjoistani.
Mikäli olisin elänyt silloin nunnana, niin tätä sivua tehdessä tuli mieleen, että taiteilija Erik Peitersenin yhden inkarnaation elämä olisi ollut kanssani samalla vuosisadalla. Jotkut ihmiset ovat saaneet yhtäkkisesti, keskellä elettävää arkeaan, vahvoja takaumia menneistä elämistä. Kun he ovat tarkistaneet mielikuvien paikkansapitävyyden, ovat he löytäneet faktaa. Aiheesta on kirjoitettu paljon teoksia. Yksi, joka tuli tässä myös mieleeni, on Jeffrey Iversonin ”Oletko elänyt monta elämää?” Kyseisen kirjan olen käynyt useamman kerran läpi. Siinä käytettiin syvähypnoosia ja edellisten elämien historiallisuus tarkastettiin. Ne pitivät paikkansa!
Vuosikymmeniä sitten tuli televisiosta tanskalainen dokumenttisarja. Ystäväni oli silloin ottanut sen VHS-nauhalle ja muuttanut myöhemmin digitaaliseen formaattiin. Sain katsottavaksi kuuden henkilön tarinat, joille oli paljastunut reggressiossa edellisten elämiensä tarinat!
Olipa kyllä kerrassaan päräyttävä katselukokemus, siis ihan uskomattomia caseja! Kokosin kuvakaappauksina pienen tarinan yhden dokumentissa esiintyneen taiteilijan matkasta hänen omaan menneeseen elämäänsä. Tämän tarinan katsoin moneen kertaa. Se oli hätkähdyttävä, tuntui ihan kehossani asti! Varsinkin kohta, jossa Erik saapuu kirkkoon, josta hän löytää aiemmassa inkarnaatiossa maalaamansa seinäteokset… siistiä!
Samanlaista menetelmää käyttäen, kuin millä Peitersen kävi menneisyydessä, olen löytänyt saamani ”menneiden elämien listan” ulkopuolelta erittäin mielenkiintoisia ja hätkähdyttäviä edellisiä elämiä mm. keskiajalta ja viimeisimmän inkarnaationi toisesta maailmansodasta. Itse olen myös ohjannut pintatransseja käyttämällä ihmisille tutkimusretkiä heidän omiin menneisiin elämiin. Niistä on löytynyt ymmärrystä tässä päivässä oleviin reaktioihin ja ongelmakohtiin.
Olen kirjoittanut reinkarnaatiosta alla linkissa olevan runon. Siltä sivulta löytyy kahden psykiatrin, sanoisinko, että suorastaan uskomattomia tarinoita sekä asiakkaiden hämmentävistä reggressioista, että heidän oman, entisen elämän, mm. muumioituneen munkin, löytämiskokemuksesta (Brian Weiss ja Stanislav Groff).
Hyvä ystäväni Ollikaisen Jouko koki elämässään erikoisen prosessin. Se avasi hänelle ”ikkunan” menneeseen elämään. Hän oli edellisessä inkarnaatiossa ollut Jean Hubau niminen ranskalainen mies. Tämä Jean oli kuollut 1956 Algerian sodan aikana. Jouko on huikea taiteilija ja mestarillinen, ammattikoulussa toiminut nuorten opettaja. Hän on syntynyt vuonna 1959. Seminaarissa näemme Joukon maalauksen kaksosveljeni sielusta ja pääsemme käymään Jouko mukana hänen aiemman inkarnaationsa haudalla. (Alla oleva kuva ei ole sieltä. Näemme Jean Hubaun haudan vasta seminaarissa.)
Kun nyt alan lähestyä jo ikäihmisen alkumetrejä, olen pohtinut paljon elämän lisäksi myös kuolemaa. Olen löytänyt pohjoisessa olevasta saaresta kauniin hautapaikan. Olen myös suunnitellut hautajaiseni. Käsien avaamista opettelen päästämällä irti tavaroista. Lähdin tärkeimmästä päästä. Kaksi rumpuani olen jo antanut ja minulle arvokkaimman korun, mammutin syöksyhampaanpalasta tekemäni. Siihen kaiversin Maailmankaikkeuden sydämen. Rakkauden symboli ulottuu korun todellisuuden reunojen yli. Toinen sydän on Äitimaan sydän ja pienin on omani
Ainoaksi jätin tämän alla näkyvän tunnematkarummun. Sen kalvoon on tehnyt kuvan Elämän saaresta, tyttäreni Annan lasten isä, rakas exvävy Johannes Heikkilä. Tarinaa tästä rummusta ja sen sisäpuolen olevista tärkeistä symboleista löytyy artikkelistani. Sen kirjoitin Basam Books:in julkaisemaan teokseen Shamaanimatkalla.
Kaksituhatta luvun alusta kymmenen vuotta tein hyvinvointivalmennuksia. Pyysin koulutuksiani varten Anna tytärtäni piirtämään minulle kartan. Annoin joitakin vinkkejä, millaisia tunteita ja elämän erilaisia vaiheita siinä voisi olla. Näin syntyi alla näkyvä Elämän kartta. Kiitos Anna
Tällä saarella ovat suunnistaneet tuhannet ja taas tuhannet koulutuksiin osallistuneet ihmiset käyden vuoropuhelua pienryhmissä. Itse tunnen varsin hyvin tämän koko saaren. Olen hengaillut milloin missäkin koordinaateissa. Olin masennuksen matalikolla vuosia ja mietin, että oiskohan sieltä suoria lentoja Ilon kukkuloille. Kun ei ollut vielä silloin, niin suunnistin Katseen kääntöpiirin (häpeä) ja Turvallisuus vyöhykkeen leikkauspisteen kautta ensin Murheen laaksoon. Ja kyllä muuten riitti kyyneleitä ja tuli itkettyä niin paljon, että opin sen homman kunnolla. Sitä taitoa käytin, kun suunnittelin ja toteutin yhdessä Marja-Liisa Dunderin kanssa Masennuksen hoidon uudet mahdollisuudet, vuoden pituisen koulutushankkeen mielenterveysalan ammattilaisille. Itkusta puheenollen mukaan saimme Karjalasta kotoisin olevan itkijänaisen Lyyli Arhipovin. Hän konreettisesti opetti itkemistä. Viimeisin hanke toteutettiin Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa vuonna 2001-2002. On ollut aivan ihanaa, kun sain alkaa kapuamaan Ilon Kukkuloille. Mie toivon, että me voitas tavata seminaaripäivän aikana siellä kukkulalla ja ihailla kukin omia saariamme. Mie en piä pahana, jos välillä joku poikkeaa muissakin koordinaateissa. Jos katsotte rummunkalvon kuviota, löytyy sieltä Voimaantumisen viidakosta johtava polku rakkauden ruovikon kautta hyväntoivon niemeen. Ois siistiä, jos siellä voitas istua intiaanipiirissä.
Missäs muuten sinä olet viimeaikoina hengaillut?
Alla veistokseni ”Särkyneen sydämen suru” vuodelta 1992. Materiaalit: Joenpohjasta Kittilästä löysin kiven. Kyynel on hopeaa.
Elämän kaari lopulta johtaa kuolemaan ja sielun vapautumiseen tästä näkyvästä kehosta silmille näkymättömään. Niinkuin ylempänä mainitsin, niin meidän hautapaikkamme, Inkerin ja minun, tulee olemaan pohjoisessa, ihanan kauniilla paikalla rakkaittemme lähellä. Ennen sitä on toivottavasti vielä paljon elämää koettavana, no ainaski vähintään satavuotiaiksi asti
Laitan ennen viimeistä, tärkeää tällä sivulle kirjattua lausetta linkkejä sinulle, joka et ole käynyt hengailemassa Bonis-Avibuksen (lähtevin linnuin) sivustollani. Kokosin vuosia sitten sekä kuolemanrajakokemuksista, että reinkarnaatiosta omat juttunsa. Ne olen tehnyt lapsenomaisen suurella innostuksella. Nyt jälkeenpäin niitä selatessa huomaan niiden olevan kuin silli- tai turskasalaattia. Yritys on kuitenkin ollut aito halu viestittää, että nää on tärkeitä juttuja, ainakin Konstan Pylkkerön näkökulmasta:)
Olen kirjoittanut kymmeniätuhansia runoja. Täältä löytyy linkkejä joihinkin audiorunoihini:
Teille, jotka olette jaksaneet kahlanneet sivujani tänne asti, annan ylävitosen. Lämmin kiitos lahjastanne itsellenne.
Summasummaarum: Tämä todellisuus saattaakin olla paljon suurempi, laajempi, yksinkertaisen monimutkaisempi ja ihmeellisempi, kuin mitä me pienet voisimme edes kuvitella, joten…
Kun aloitin tällä lauseella, niin päätän pohdiskeluni myös Konstaan:
”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet”
