Viime kesänä riippumattoilin Sammatissa kalliorinteen päällä. Olin Uuden Tulen Keskuksen järjestämällä Neljän Tuulen leirillä. Valitsin yöpaikakseni luonnonkauniin maiseman.
Neljän Tuulen sivuilta löytyy tämä kirjoitus:
”On tullut aika kutsua koolle ihmisiä neljältä ilmansuunnalta ja koota yhteen alkuperäiskansojen ja muiden kulttuurien edustajia voidaksemme käyttää hyväksi vanhaa tietoa ja viisautta, löytääksemme uusia ratkaisuja alkuperäiskansojen elämänkatsomuksista, myyteistä ja ennustuksista sekä kehittääksemme tähän aikaan sopivia selviytymisen strategioita ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudelle.”
Haluan olla mukana tällaisessa. Luonto merkitsee minulle paljon. Sieltä olen elämäni aikana saanut runsaasti lahjoja. Rakkaat linnut, perhoset, sienet, kasvit, kivet, puut, vesien rannat, tunturit.
Koko leirin ajan ison tiipiin sisällä, sen keskellä, paloi Pyhä tuli. Kukin tehtävään halukas sai vartioida vuorollaan tulta, ettei se sammuisi. Kun minun vuoroni varhain lauantaiaamuna koitti, alkoi tämä runo Neljälle Tuulelle syntyä tulen ääressä.
Klikkaa ensin alla oleva musiikki soimaan ja sitten klikkaa audiorunoni käynnistysnappulaa. Sulje silmäsi ja annan vaikuttaa.
(Jos Youtube musiikkilinkissä on teksti: ”Video ei ole käytettävissä”, niin lataa runoni uudestaan. Silloin, ainakin minulla, musiikki tulee käyttöön.)
Tästä voit kuunnella tulkintani runosta. Tämän sivun lopusta löytyy kirjallinen versio.
Olin ensimmäisen kerran hikimajaseremoniassa Keuruun ekokylässä heinäkuun alussa vuonna 2013. Wampanoag heimovanhin, Manitonquat (Medicine Story) oli siellä opettamassa vaimonsa Ellikan kanssa. Kokemus oli järisyttävä ja samalla ihmeen lempeästi hoitava. Ja se ilon määrä leirillä! Välillä aivan uskomaton. Työskentelimme klaaneissa käyttäen puhepiiri menetelmää.
Leirin jälkeen kokoonnuimme vuosien ajan osan kanssa silloisella asuinpakkakunnallani intiaanipiiriin. Jaoimme omia kokemuksiamme, arjen elämää, huolia ja onnenhetkiä, iloa. Jokaisella oli sama, ennalta sovittu aika, jolloin hänellä oli puhesauvan antama vuoro. Muut kuuntelivat, eivätkä keskeyttäneet. Erityisesti on jäänyt mieleen eräs kerta. Itselläni oli silloin omassa elämässäni tosi rankkaa. Kun minun vuoroni sitten tuli, olin vain hiljaa. En edes pystynyt puhumaan. Itkin. Aistin intiaanipiiriläisten myötätunnon. Oi, miten eheyttävää ja niin parantavaa on tulla nähdyksi ja rakastetuksi rikkinäisenäkin.
Tämän kesän (2022) leirillä rakennettiin myös hikimaja (alla ottamani kuvasarja siitä tapahtumasta). Majan sisällä, lähes absoluuttisessa pimeydessä, punahehkuisten kivien ympärillä salvian tuoksussa, Äitimaan kohdussa, hien virratessa, tehtiin puhdistusseremonia. Seremoniassa oma intentioni oli päästää irti turhista, jo roinaantuneista tavaroista ja laskea menemään myös loputkin elämäni traumat. Sitten avasin käteni ja sydämeni tulevaisuuden mahdollisuuksille, kiitollisuudelle, ilolle ja rakkaudelle.
Seremonioilla on ollut vuosituhanten ajan ja on vieläkin alkuperäiskansojen keskuudessa tärkeä merkitys. Majan teon ohjasi Bermudasta kotoisin oleva Ishta Nupa Paynter. Hikimajan sisällä seremonian vetäjänä oli mustajalkajälkeläinen ja monien intiaaniheimovanhimpien adoptoima Charles Lawrence.
Ks. Charles
Ks. Ishta Nupa
Ks. Hikimaja
Leirillä tiipiin sisällä yhteiset rummutukset värähtelivät päästä jalkopohjiin, tuntuivat koko kehossa. Yhdessä rummuttaminen on totisesti niin voimallinen kokemus, joka ei hevin unohdu. Kiitos kaikille teille mukana olleille.
Täältä pääset Neljän Tuulen sivujen aloitukseen.
Täältä löytyy Uuden Tulen Keskuksen sivut.
Tämä alla oleva kappale on ollut mielimusiikkiani yli vuosikymmenen ajan.
Norther Wind: Eagle Song; Campfire