Osa 4 Kuritusväkivallankumous, eli miten malleja muutetaan?
Olen elämässäni miettinyt tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia tunteja, miten kielteisiä kasvatusmalleja voitaisiin muuttaa. Haitallisten, rankaisuun perustuvien toimintatapojen vaihtaminen rakkausperustaisiksi, on lastemme tulevaisuuden kannalta erityisen merkittävää.
Tässä me vanhemmat tarvitsemme omien tunteiden käsittelyyn ja ilmaisuus työkaluja sekä kokemusten vaihtamiseen vertaisryhmiä.
Muistan, miten jossain vaiheessa rälläkällä, kipinät sinkoillen, ajoin poikki kettinkejä. Mielessäni samalla raudankäryssä katkasin niitä kasvatusmalleja, joita olin saanut omasta kodista.
Oman lapsuudentarinani ilmaisussa käytin apuna kirjoittamista, maalaamista ja veistämistä.
Tein mm. isolle taulupohjalle kuvan aivoihin haavoittuneen isäni trauman vaikutuksista. Teoksen nimi ”Isää etsimässä”.
.
Synnytin ahdistuksen tilassa myös alla olevan teoksen siitä, mitä äitini oli minulle sanonut. Tällaisella lauseella hän vihaisena lukemattomat kerrat pakotti minua tekemään kotitöitä:
”Laita paska asialle ja juokse itte perässä”.
Nyt kyllä ymmärrän, miten paljon äitiäni on ottanut kaaliin, kun minua kiinnosti ihan kaikki muu, paitsi talon siivous ja ulkoportaiden mäntysuopavedellä jynssääminen.
Mutta usein kuultuna tuollainen lause jää soimaan päähän ja alkaa nakertaa itsetuntoa. Mieleen voi tulla erilaisia hajuja.
Aloin ensimmäisen loppuunpalamisen aikoihin, kun menneisyydestä kaikui nämä äitini sanat, työstää konkreettisesti ”laita paskaa”…
Sahasin aluksi sopivan kokoisen, siis riittävän ison levyn. Maalasin sen mustalla ja laitoin vielä valkoista sekavuutta levyn pinnalle. Sitten ulostin polyuretaanista levylle emäkasan spiraalimuotoon.
Näiden esivalmisteluiden jälkeen annoin uretaanin kuivua. Sen jälkeen sivelin, lähes ihan sitä itteä värinä, ruskeaa maalia, uretaanin pinnalle. Viimeistelyn tein vessapaperilla (huom! käyttämättömillä hajuhaittojen eliminoimiseksi).
Teos sai nimekseen ”Asialle laitettu”.
Loppuperformanssissa… käsien pesu ja vuorotellen omien käsivarsien ”pyyhkiminen”, siis hartiasta sormenpäihin kulkeva luova liike vastakkaisella kädellä tehtynä ja sitä vielä kyydittämään mantra:
”Mie en oo *aska, mie en oon *aska!”
Kylläpä muuten helpotti !
Mikäli tämän lukija olet saanut kuulla lapsena itsellesi sanottavan samanlaisia ohjeita: ”Laita pee asialle jne.”, niin eimuuta kuin hankkimaan levyä, maalia ja polyuretaania. Ja vessapaperiahan löytyy jokaisen kodista:)
Hiiret pitivät navetan vintillä minun taiteestani niin paljon, että ne söivät varsinkin sitä isointa:)
Äidillä oli käytössään katkeamattomana sukupolvelta toiselle periytyneet, varsin primitiivisaggressiiviset kasvatusmallit; lasta vähättelevää, kunnioittamatonta, huonoa kielenkäyttöä ja piiskaa…
Yllä valokuvateokseni ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan”.
Tavallisin ja nopea rankaisulaji äidillä oli erilaisilla variaatioilla tukistaminen… joskus jalat eivät koskeneet maahan!
Kun eheytymispolulla työstin tätä saamaani kasvatusta=kaltoinkohtelua, kirjoitin runoiksi tosi rankkaa tekstiä siitä, miten äitini oli minua kurittanut! En näyttänyt tekstejäni hänelle. Otin muutenkin etäisyyttä prosessini voimakkaimpina aikoina.
Vihani läpikäynti oli minun omaa eheytymispolkuani ja menneestä huolimatta halusin kunnioittaa jo harmaahapsista, minut tähän maailmaan synnyttänyttä äitiäni. Hän oli toiminut niillä eväillä, mitä hänellä oli käytössään.
Muistan, kun oman kasvavan perheeni isänä soitin Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Kysyi, olisiko heillä minkäänlaista kurssia vanhemmuuteen? Sanoin, että minulla on huonot eväät vanhemmuuteen. Koin, että saamillani malleilla en todellakaan halua omia lapsiani kasvattaa!
Halusin katkaista kohdaltani negatiiviset ketjut. Pääsin vaimoni kanssa MLL:n ”Ohjaavan kasvatuksen” kurssille. Siitä oli todella merkittävää apua vahingollisten ja huonosti toimivien kasvatusmallien paremmiksi päivittämisessä.
Vedimme kouluttautumisen jälkeen yhdessä ryhmiä. Kirjoitin runoja vanhemmuuden teemasta:
Kuinkahan moni vanhempi tarvitsisi tänä päivän kasvatukseensa apua, vertaistukiryhmiä tai vaikka rakkaudella kasvattamisen kursseja?
On surullista lasten kannalta, jos vanhempi siirtää omat traumansa jälkipolville. Usein se tapahtuu tietämättä, kuin unessa. Harvoin vanhempi on tarkoituksellisesti lapsilleen paha. Sellaistakin kyllä on, mutta se menee patologian puolelle!
Muistan itse, että oli äärimmäisen työlästä muuttaa niitä selkäytimessä olevia malleja, jotka on ajettu pienestä pitäen luunapilla otsanahankin alle.
Yllä kuva rituaaliprosessista, joilla askel kerrallaan päästin irti menneisyyden tuhoisista vaikutuksista. Vanhempien kannattaa olla hereillä ja käydä saamistaan malleista vuoropuhelua ystäväperheiden kanssa tai vertaistukiryhmissä. Sitä kautta voi alkaa löysäämään vanhoista tavoista ja innovoimaan yhdessä uusia rakkaudellisia tapoja olla lasten kanssa läsnä.
Tässä linkkiä, mistä voi etsiä vertaisryhmiä vanhemmuuteensa:
Omien tunteiden kohtaaminen ja prosessointi omia vanhempia kohtaan on äärimmäisen tärkeää. Kun sain tunnetasolla käydä läpi äitiäni kohtaa tuntemaani vihaa, niin vasta sellainen työskentely teki tilaa rakkaudelle, anteeksiannolle ja arvostukselle häntä kohtaan.
Äidin rankaisuista alussa kirjoittamani on onneksi vain osa totuus. Hän myös rakasti ja piti paljon hyvää huolta. Minulla on monia ihania muistoja hänestä. Hän opetti minut liikkumaan luonnossa ja rakastamaan kaikkea siellä olevaa elämää.
Paras lahja, mitä me traumankokeneet vanhemmat voimme omille lapsillemme antaa, on se, että me käsittelemme ja hoidamme oman lapsuutemme vaillejäämiset ja kaltoinkohtelusta tulleet haavat. Siihen onneksi on nykyään yhä enemmän jokaiselle sopivia työkaluja.
Päiväkirjassani:
”Olisiko nyt tullut aika,
meidän aikuisten,
mennä itsessämme asuvan lapsen luo.
Olisiko nyt aika ottaa pieni turvalliseen syliin,
antaa tilaa pitkälle surulle.
Olisiko nyt aika, kaivaa sielustamme kipeät vitsat,
.
