Psykiatrisen sairaanhoidon sudenkuopat

Trauma, kuin mustekala. Miten monilla oireiden lonkeroilla se ottaa valtaansa.

    ****

On tärkeää, että ihmisellä tuskissaan on mahdollisuus päästä turvaan sairaalan seinien sisälle. Jos muualla ei ole enää sisäisesti tai ulkoisesti turvallista olla. Mikäli polku kulkee veitsenterällä, elämän ja kuoleman välisellä ohuen ohuella, on silloin sairaala on henkiinjäämisen paikka.

Psykiatrisessa hoidossa on kuitenkin sudenkuoppansa.

Paljon huomiota saanut Kupittaa, on siitä esimerkki.

Ks. Juha Kurvisen kokemus

Juha Kurvisen blogi

    ****

Kun aikoinaan luin Rosenhanin tutkimuksesta, pohdin, onko tässä nyt kuvattu se ilmiö, joka pahimmillaan tapahtuu psykiatrisissa sairaaloissa?

Lue tutkimuksesta artikkeli.

Uskomatonta!

Voidaan ajatella, että sehän oli neljäkymmentä vuotta sitten 70 -luvulla. Mutta miten on mahdollista, että Kurvinen kävi samanlaisen ja vielä pahemman prosessin läpi 2000 luvun psykiatrisessa sairaalassa?

Mistä on kysymys…  vaikeasti ymmärrettävästä todellisuudestako?

    ****.

David Rosenhan toimi työuransa loppupuolella Stanfordin yliopistossa psykologian professorina.

Rosenhanin -70 luvulla suunnittelemassa ja toteuttamassa kokeessa sijoitettiin täysin terveitä henkilöitä eripuolille psykiatrisiin sairaaloihin. Se, mitä sitten tapahtui, herättää tosi paljon kysymyksiä!

Keroputaan malli on täysin vastakkainen kokeessa kerrottujen ”hoitometodien”!

Radikaaleimman antipsykiatrisen tulkinnan mukaan mielenterveyden häiriöissä on kyse vain normeja rikkovan yksilön leimaamisesta. Kun yhteisölle on liian hankalaa rangaista henkilöä normirikkomuksesta esimerkiksi poliittisessa, uskonnollisessa tai sosiaalisessa kehyksessä, se käsittelee rikkomusta antamalla poikkeavalle käyttäytymiselle tai kokemukselle psykiatrisen tulkinnan (Scheff 1974, Szasz 1970, 1971, 1979). Tästä eteenpäin leimautuneen henkilön toimintaa tulkitaan vuorovaikutustilanteissa vain psykiatrisen näytön etsimisen näkökulmasta: käyttäytymisen piirteitä voidaan tulkita esimerkiksi sairaudentunnottomuudeksi tai epäasialliseksi tunneilmaisuksi (Scheff 1974). Klassinen leimautumisteoriaa tukeva esimerkki on Rosenhanin (1973) julkaisema koe, jossa kahdeksan tervettä koehenkilöä ilmoittautui psykiatriseen päivystykseen valittaen kuuloharhoja. Päästyään osastohoitoon he käyttäytyivät normaalisti. Pyynnöistään huolimatta he eivät kuitenkaan päässeet sairaalasta pois, vaan heitä pidettiin hoidossa keskimäärin 19 (7–58) päivää, ja kaikki saivat lähtiessään skitsofreniadiagnoosin.

     ****

Halua kertoa tämän kriittisen sivun lopuksi, että tunnen monia hoitajia sekä lääkäreitä. Arvostan suuresti heidän työtään <3. Tiedän, että suurin osa hoitajista ja lääkäreistä tekee ammattieettisesti korkeatasoista työtä.

On kuitenkin syytä pohtia, millaisia sisäänrakentuneita vallankäytön vaaroja psykiatriseen hoitoon liittyy?